maanantai 9. kesäkuuta 2014

Ranskattaret eivät liho – miten voi syödä herkullista ruokaa ja nauttia elämästä ilman jatkuvaa laihdutusta



Ranskalaiset ovat Euroopan hoikimpia kansoja, siitäkin huolimatta että Ranskassa syödään poikkeuksellisen hyvin – tai ehkä juuri sen takia. Lainasin kirjastosta Mireille Guilanon hauskan kirjan Ranskattaret eivät liho, joka käsittelee tasapainon löytämistä syömisen ja siitä saatavan nautinnon välillä. Guiliano on ranskalainen yritysjohtaja, joka asuu nykyään Amerikassa. Hän vietti vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja lihoi sinä aikana kymmenen kiloa. Kun hän palasi takaisin Ranskaan ja noudatti ranskalaista ruokavaliota, kilot tippuivat itsestään. Tämä sai Mireillen kiinnostumaan ranskalaisesta elämäntyylistä ja tutkimaan, mitä asioita ranskalaiset tekevät toisin kuin esimerkiksi amerikkalaiset. Hän löysi muun muassa ranskalaisten perusajatuksen siitä, että määrän sijasta tulisi keskittyä laatuun. Joka päivä tulisi syödä hyvin ja myös herkutella - mutta kohtuudella. Epäterveelliset herkut tulisi jättää pois, askel askeleelta.

Ranskalaiset satsaavat laatuun ja hyvä ruoka syntyy tietysti hyvistä raaka-aineista. Liha haetaan lihakaupasta, leipä leipomosta ja vihannekset torilta. Ruoanlaittoon on perinteisesti käytetty paljon aikaa ja kokkailu on melkein taidetta. Ranskassa syödään sesonkien mukaan ja perusfilosofia on ”syö parasta mitä on saatavana, esimerkiksi sesongin vihanneksia ja hedelmiä.” Näinhän se on. Kun satsaa laatuun, saa myös ravintorikasta ruokaa ja samalla tarvittavat vitamiinit, mineraalit ja hivenaineet.  Monipuolinen ruoka ennaltaehkäisee myös monia sairauksia ja pitää painon hallinnassa. Suomessa kannatamme usein tutkimuksissa lähi- ja luomuruokaa, mutta suosimme kuitenkin kaupan kassalla edullisia hintoja ja olemme valmiita tinkimään laadusta. Kirjassa sanotaan, että myös ranskalaisilla on rajallinen määrä rahaa käytettävissään, mutta he ymmärtävät myös laadun arvon suhteessa laatuun. 

Ranskalaiseen keittiöön kuuluvat vihannekset, yritit, mausteet ja hedelmät kuten myös sienet ja meren elävät. Ranskasta on jäänyt mieleen patongit ja croissantit sekä lämmin kinkku-juustovoileipä croque-monsieur. Näissä on paljon hiilihydraatteja, mutta ilmeisesti ranskalaiset osaavat nauttia leivästäkin kohtuudella, kuten myös suklaasta ja rasvaisista juustoista. Mikään ei ole täysin kielletty. Kirja on viihdyttävä ja täynnä hyviä neuvoja ja ennen kaikkea ruokavinkkejä. Reseptejä on yhteensä viisikymmentä: on keittoja, pääruokia, jälkiruokia ja välipaloja. Resepteissä käytetään paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä, kuten pitääkin. Nämä ovat terveellisen ruokavalion peruspilareita.

Jos haluaa nopeasti tiputtaa muutaman kilon ja vatsa kestää sipulia, niin tässä keitto, jota voi nauttia viikonlopun kestävällä tehostartilla. 

Taikapurjokeitto (liemi)
Yhden hengen viikonloppuannos
1 kg purjosipulia
vettä
Puhdista purjot ja leikkaa vihreä latvaosa pois, niin että jäljelle jää koko valkoinen osa ja aavistus vaaleanvihreää. Laita purjot isoon kattilaan ja kaada päälle sen verran vettä, että ne peittyvät kokonaan. Kuumenna kiehumispisteeseen ja anna hautua 20-30 minuuttia ilman kantta. Kaada liemi kattilasta ja ota se talteen. Siirrä purjot kulhoon. Lientä juodaan noin 2 1/2 desiä joko lämmitettynä tai huoneenlämpöisenä joka toinen tai kolmas tunti koko viikonlopun ajan. Kolmantena päivänä voi syödä pienen palan lihaa tai kalaa (120-180 g) ja höyrytettyjä vihanneksia voinokareen tai öljytipan kera sekä hedelmän. Niille, joille purjo ei maistu tai sovi, Mireille neuvoo kätkeä purjon muiden maukkauden tai terveellisten ainesten joukkoon. Kirjassa on Mimosakeiton resepti, joka koostuu mm. salaatista, porkkanasta, juuriselleristä, naurista ja kukkakaalista.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...