sunnuntai 24. elokuuta 2014

Herkkujen Suomi esitteli suomalaisia makuja



Kotimaisen lähi- ja luomuruuan suurtapahtuma Herkkujen Suomi päättyi eilen. Ruokakarnevaaliin osallistui tällä kertaa kymmenen maakuntaa Uudestamaasta Lappiin. Tapahtuma järjestettiin jo neljättä kertaa, ja ohjelma oli suurin piirtein samanlaistan kuin aiempina vuosina. Maakuntien teltoissa myytiin perinneherkkuja ja maistiaisiakin oli tarjolla. Samaan aikaan Herkkujen Suomi-tapahtuman kanssa järjestettiin Syystober-olutfestivaali.

Kävin paikan päällä torstaina, jolloin Helsingissä vietettiin myös Taiteiden yötä. Tässä kuvasatoa tapahtumasta. Poistin vahingossa suuren määren kuvia kamerasta ennen tallentamista kovalevylle, mutta onneksi sain ainakin osan kuvista talteen.


Kauden sato on nyt parhaimmillaan.

Juurekset ovat syksyn kausiruokaa.


Hedelmät, marjat ja  vihannekset sopivat naposteluun.

Kotimaista ruokaosaamista.

Huikopala, juustoa ja porkkanahilloa.

Joulupukki oli paikalla vauhdittamassa
Lapin osaston myyntiä.

Olutta ja makkaraa - suomalaisten kestosuosikit.

Ruusun terälehtihillo oli yksi Uudenmaan osaston uutuuksista.

Sunspelt tuoteperhe kasvaa tasaista vauhtia.

Katuruoan suosio on kasvanut.

Pienten suklaapuotien tarjonta
kiinnosti kävijöitä.

Suomalaisia houkutellaan syömään enemmän kasviksia. Puoli
kiloa päivässä edistää terveyttää ja painonhallintaa.

Taiteiden yö: Bo Kaspersin esiintyminen Luckanilla oli
yksi illan lukuisista ilmaistapahtumista.




Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...