sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Sisustus- ja kierrätysideoita Loviisan LWT:stä



Loviisan Wanhat Talot on mainio tapahtuma ja sopii kaikille kauniiden esineiden, vanhojen rakennusten ja kierrätyksen ystäville. Viime elokuussa vietettiin jo LWT:n 10-vuotisjuhlia, ja ihmettelen, ettei Suomessa ole vielä muita vastaavia tapahtumia. Minua kiinnostaisi vierailla mm. Vanhan Rauman, Hangon ja Fiskarsin kodeissa. Tässä linkki viime elokuun blogikirjoitukseen.

Näin kevään kynnyksellä on kiva keskittyä kodin sisustamiseen ja tuunaamiseen. Pienillä yksityiskohdilla ja esineillä kodin ilme muuttuu persoonallisemmaksi. Tässä kuvia viime elokuun LWT:sta ja kivoista kierrätys- ja sisustuselementeistä. Tänä vuonna Loviisan Wanhat Talot vietetään muuten 29.-30.8.2015. Kalenterissa on. LWT:n Facebook-sivuilta löytyy paljon lisää käyttökelpoisia sisustusideoita.

Monessa lasteenhuoneessa oli vanha pulpetti. Tämä oli
myynnissä kirpputorilla.

Kattilankannet koristavat keittiötä.

Vanhat purkit esille osa 1.

Vanhat purkit ja pullot osa 2.

Kaunis puutuoli.

Ravintola Kappelin sisustuselementti.

Sopii vaikka valokuvien kehykseksi tai "valeikkunaksi"
seinälle.

Vähän hienompi lintulauta.

Ihanat paperisavituikut. Minulla on tällainen...

Vanhat työkalut, risut & raadot ulkoseinän koristeeksi.

Jos piha on kivinen, voi viljellä laatikoissa.

Iloiset kumiset ruusuruukut.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...