lauantai 4. huhtikuuta 2015

Virtuaalijumppaa ja muita liikuntajuttuja




Pääsiäinen hiljentää Suomen ja kirjastot, urheilutalot, uimahallit, museot ja suurin osa ravintoloista ovat kiinni. Toisaalta ymmärrettävää, mutta toisaalta harmittavaa, nythän meillä olisi aikaa harrastaa kulttuuria ja liikuntaa. Onneksi on joitakin paikkoja, jotka ovat auki, mm. Kannelmäen Lady Line palveli eilen koko päivän. Kävin ensimmäistä kertaa virtuaalitunnilla, Body Pumpissa. Virtuaalitunnille osallistuminen edellyttää tunnin rakenteen tuntemista, koska taukoja ei pidetä eikä liikkeitä selitetä kovinkaan tarkasti. Kyseessä oli 30 minuutin lihastreeni, jota ohjaisivat australialaiset (?) ohjaajat. Tämä oli ihan kivaa vaihtelua ja käyn varmasti uudestaan. Iltapäivällä vuorossa oli käynti Designmuseossa, joka taisi olla Helsingin ainoa museo, joka oli auki eilen Pitkänäperjantaina. Esillä oli suomaista muotoilua eri vuosikymmeniltä.

 
Viimeisessä KuntoPlus-lehdessä oli juttu siitä, miten painoa pidetään yllä. Yllätys, yllätys: liikunnalla on tärkeä rooli painonhallinnassa. Tunti liikuntaa päivässä saattaa riittää. Tämä voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta vuorokaudessa on 24 tuntia. Kuinka paljon siitä ajasta kuluu istumiseen tai tietokoneen tai TV:n ääressä? Tunnin voi jakaa vaikka kolmeen osaan, aamulla puoli tuntia, lounastauolla 15 minuuttia ja illalla saman verran. Näitä ja muita liikunta- ja ravintovinkkejä saa lehdestä.
Kolme Kunto Plus -lehteä vain 16,90 - tilaa nyt! Tarjous voimassa rajoitetun ajan.
Tilaajalahjana jumppatoppi ja -trikoot Kari Traalta (arvo 79,85 euroa).

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...