tiistai 1. tammikuuta 2013

I ♥ Maya näyttelyssä ja Seurasaaren joulupoluilla

Hyvää Uutta Vuotta!

Toivottavasti vuosi  2013 on alkanut hyvin ja mahdolliset uudenvuodenlupaukset ovat pitäneet…?

Vuoden ensimmäisenä päivänä piti keksiä jotakin järkevää tekemistä kurjista ulkoilusäistä huolimatta. Didrichsenin taidemuseo houkutteli ilmaisella sisäänpääsyllä ja koska Maya-näyttely oli vielä kokematta, tie vei Kuusisaareen.
Didrichsenin taidemuseo talvitunnelmissa
Museon piparkakkutalo













Näyttely on kaksiosainen ja se esittelee Mayojen dualistista maailmankatsomusta, jossa elämän, kuoleman ja ajan käsitteet kietoutuvat toisiinsa.  Näyttelyn toisella puolellä oleva esineistö on lainassa Guatemalan Kansallismuseosta sekä Popol Vuh –museosta. Toisen osan näyttelystä muodostavat Jon Kaplanin kauniit kuvat Guatemalan mayalapsista ja tämä oli mielestäni näyttelyn kiinnostavin osa, koska harrastan itse valokuvausta. Tänään minulla oli mukana vain taskukamera, eivätkä kuvani tee oikeutta alkuperäisille teoksille. Valloittavat lapset kauniissa juhlavaatteissa hymyilevät kameralle ja kuvien väriloisto saa hyvälle tuulelle. Näyttelyyn on vapaa pääsy seuraavan kerran su 6.1. ja suosittelen näyttelyä myös sen jälkeen, koska se on varmasti sisäänpääsymaksun arvoinen. 


































            


Girls from Chajul, yksi suosikeistani

Ylpeä nainen vaatimattomassa kodissa

 



Näyttely vastaa sosiaalisen vastuun haasteeseen alkuperäiskansojen tukemiseksi: I ♥ Maya -kampanjalla kerätään varoja maya-tyttöjen koulutukseen. Kaupasta voi ostaa mm. suklaata ja kahvia ja tukea kampanjaa. 






Koska edellisestä Seurasaaren käynnistä oli vierähtänyt luvattoman pitkä aika, päätin käydä myös siellä. Joulupolusta oli vielä koristeet jäljellä, mutta muuten saaressa oli varsin hiljaista. Liukas ja sohjoinen keli ei ollut houkutellut isoja massoja paikalle. 

Pilkkijöitä jäällä


Joulupolun koristeita













Mukava yllätys oli Seurasaaren sillan kupeessa sijaitseva Café Mieritz, joka on auki viikonloppuisin ja pyhäisin. Sisällä istui pieni italialaisseurue odottamassa seuraavaa bussia keskustaan.


Seurasaarisäätiön Café Miertiz
 
Potkukelkat ovat yleisön käytettävissä


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...