Viime
maanantaina vietettiin Mikael Sjöströmin ensinäyttelyn avajaisia Kirkkonummen Luckanilla. Näyttely koostuu luontokuvista eri puolilta Pohjoismaita. Micke on
opiskellut luontovalokuvausta Axxellin ammatti-instituutissa Kemiössä ja
valmistelee tällä hetkellä lopputyötään. Luckanin näyttelytoiminta on lähtenyt
hyvin käyntiin, kävijöitä on riittänyt ja Luckan haluaa tarjota myös nuorille
ja aloitteleville taiteilijoille mahdollisuuden näyttelyn järjestämiseksi.
Luontokuvaaja
tarvitsee tarkat silmät ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Joskus kuvattava
kohde on oikea, mutta paikalle pitäisi tulla uudestaan, erilaisessa valossa tai
eri vuodenaikana. Näyttelyn kuvissa on paljon lintuja, mutta myös muita eläimiä
ja luontokuvia. Lintujen lentokuvausta voidaan ehkä pitää luontokuvauksen yhtenä
kuninkuuslajina. Mitä pienemmästä linnusta on kyse sitä vaikeampaa kuvaaminen
on. Osa kuvista on lajikuvia, joissa perusideana on tarkkuus ja tunnistettavuus,
mutta mukana on myös tilannekuvia ja tunnelmallisia maisemakuvia. Kuvat on otettu luonnon ehdoilla ja eläinten
hyvinvointia vaarantamatta. Valokuvanäyttely
on aina parhaimmillaan luonnossa ja alla olevat kuvat heijastuksineen eivät tee
oikeutta alkuperäisille teoksille. Käy katsomassa paikan päällä, näyttely on
avoinna 27. huhtikuuta asti Kirkkonummen Luckanilla, Aseman Ostari, Asematie 3.
 |
Sinisorsa, Fiskars |
 |
Lapinpöllö, Helsinki |
 |
Maisemakuvia Loofooteilta ja Norjasta. |
 |
Räkättirastas, Kirkkonummi |
 |
Harmaahylje, Lofootit. Tämä on yksi suosikeistani. |
 |
Maakotka, Oulangan kansallispuisto. |
 |
Suula, Gjesvaer. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti