perjantai 31. toukokuuta 2013

Superhyvä mansikkasmoothie



Marjakausi on alkamassa ja eilen ostin jo ensimmäiset mansikat. Espanjalaisia tässä vaiheessa, mutta kohta saa myös kotimaisia marjoja. Tein smoothien, joka on sekä hyvä että terveellinen ja sisältää paljon proteiinia, C-vitamiinia, kuitua ja kalsiumia. 

Mansikkasmoothie

2 dl tuoreita mansikoita
1/2 banaani
1/2 dl luonnonrahkaa
0,5 rkl siemeniä (kurpitsa, auringonkukka tms)
2 dl rasvatonta maitoa tai soijajuomaa/vettä tai muuta nestettä

Sekoita tehosekoittimessa.

2 dl eli 100 g mansikkaa sisältää C-vitamiinia 60 milligrammaa eli päivän C-vitamiiniannos.
Mansikan ravintoarvo /100 g
43 kcal
proteiinia 0,5 g
hiilihydraattia 8,4 g
rasvaa 0,2 g
C-vitamiini 60 mg
kaliumia 190 mg
kalsiumia 21 mg

tiistai 28. toukokuuta 2013

Puistojumppaa ja punkkeja



Tänään alkoivat Lassilan FitStudion puistojumppatunnit ja ilma oli juuri sopiva ulkoliikunnalle.  Käytimme kahvakuulaa,  ja kävimme tunnin aikana läpi koko kehon hyvän musiikin tahdissa. Oli kiva liikkua happirikkaassa ilmassa tilavalla kentällä. Tunnit pidetään tiistaisin Juhannukseen asti.
 Jossakin vaiheessa huomio kääntyi kuitenkin punkkeihin, ja aloimme miettiä, mistä niitä voi saada. Punkkirokotus on tämän viikon ohjelmassa ja olen katsonut Punkkibussin aikataulusta sopivia aikoja. Tarkoitus on käydä rokotuksessa pari kertaa ennen Juhannusta. Punkkibussi tarjoaa helpon tavan TBE-rokotuksen ottamiseen. TBE eli puutiaisaivokuume on punkkien levittämä sairaus, johon ei ole parantavaa lääkehoitoa. Rokotetta suositellaan henkilöille, jotka liikkuvat paljon luonnossa, erityisesti rannikolla ja saaristossa eli kuulun riskiryhmään. Toiseen punkin levittämään tautiin borrelioosiin ei ole rokotetta. 
Puistojumpan varusteet: vesipullo ja jumppa-alusta tai huopa.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Tänään siivottiin koko maassa


Tänään vietettiin valtakunnallista Siivouspäivää ja tuhansia kirpputoreja pystytettiin ympäri maata. Osallistuimme naapurin kanssa tapahtumaan järjestämällä pihakirppiksen ja pop-up kahvilan löytöeläinkodin hyväksi. Kauppa kävi hyvin ja pääsimme eroon ylimääräisistä tavaroista ja keräsimme kivan potin löytöeläinkodin asukkaille. Tämän päivän hittejä olivat työkalut ja erilaiset pikkuesineet, kuten korut ja lemmikkitarvikkeet. Seuraava Siivouspäivä järjestetään lauantaina 31. elokuuta.
Kirppiksen tarjontaa.

Kiva kukkapöytä - oma löytöni.
 
 

torstai 23. toukokuuta 2013

Vettä ja vireää elämää Valkeakoskella

Oletko järvi- vai meri-ihmisiä? Itse tunnustaudun meri-ihmiseksi, olen asunut useita vuosia saaressa ja lähes koko ikäni rannikon läheisyydessä. Meri merkitsee minulle ennen kaikkea vapautta ja Suomen saaristo on ainutlaatuinen. Tällä hetkellä olen kuitenkin järvimaisemassa, eli Mallasveden rannalla sijaitsevassa Hotelli Valkeakosken Waltikassa.

Hotelli Waltikka Mallasveden rannalla.


Eilen kävin lenkillä pienessä tihkusateessa ja kiersin pokkarikameran kanssa Riippusiltojen lenkin. Maisemat ovat upeat ja ymmärrän hyvin, miksi Valkeakoski on valinnut veden nimikkoelementikseen. Kaupungissa voi harrastaa mm. kalastusta, veneilyä, melontaa ja soutua ja täällä liikennöi useita risteilylaivoja kuten Suomen Hopealinja. Hotelli Waltikan lähellä sijaitsevaa Kirjaslammen Tanssilavaa tituleerataan Suomen pienimmäksi ja kauneimmaksi tanssilavaksi. Tanssit pyörähtävät käyntiin viikon päästä ja paikalle on tulossa maan kärkinimiä. Toisella puolella järveä on Valkeakosken kesäteatteri, jossa tänä kesänä esitetään musikaali On kesätyö. Musikaali kertoo Topi Sorsakosken elämän vaiheista ja yhdessä pääroolissa nähdään Eino Grön. Voiko kesäisempää esitystä enää toivoa.
Valkeakosken komeita riippusiltoja.

Kesäkuun alussa tanssitaan taas.

Portti seikkailuun.

Eino Grön tähdittää On kesäyön musikaalia.

Leikkipuisto odotttaa vieraita.
 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Vielä kerran parsaa


Eilen vietimme Citymarttojen kevätpäättäjäisiä perinteikkäässä ravintola Lyonissa.  Pieni ranskalaistyylinen ravintola on toiminut jo 40 vuotta, mutta tämä oli ensimmäinen käyntini. Tarjolla oli Menu Surprise, joka koostui parsakeitosta, paahdetusta ankanrinnasta ja raparperista kolmella tavalla. Keitto oli suosikkini, pehmeän makuinen annos, jossa mausteet olivat kohdallaan. Erikoisruokavaliot (gluteeniton ja maidoton) huomioitiin hyvin ja palvelu oli muutenkin sujuvaa.

Citymarttojen kotisivut julkaistaan jossakin vaiheessa ja niissä kerrotaan tulevasta ohjelmasta. Syksyllä järjestetään mm. odotettu makkarakurssi.  Itseäni kiinnostavat enemmän joulumyyjäiset ja matkailuteemat.



Raparperista tehty juustokakku, jäätelö ja vaahto.
 

tiistai 21. toukokuuta 2013

Hyvä olo löytyy Hangosta



Valokuvausviikonlopun aikana päätin tutustua myös Hangon hyvinvointipalveluihin. Perjantai-iltana suunnistin Merijoogan joogastudioon, jossa oli alkamassa  75 minuuttia kestävä Meri Yin & Yang syvävenyttävä ja dynaaminen harjoittelu.  Merijooga on tämän vuoden alussa perustettu yritys, jonka perustajat Johanna, Pia ja Charlotta haluavat tarjota hyvänolon hetkiä Hangossa. Merijoogaan kaikki ovat tervetulleita. Paikalliset asukkaat ovat jo löytäneet joogan ja tunteja on järjestetty lähinnä viikonloppuisin. Kesäkauden alkaessa tuntimäärä lisääntyy ja matkailijoille tarjotaan mahdollisuus kokea Hankoa vähän eri näkökulmasta. Aikaisempaa kokemusta joogasta ei tarvita, mutta tunneille tulisi ilmoittautua etukäteen.

Joogastudio on valoisa ja ikkunoista avautuu hieno maisema.

Meriteema näkyy sisustuksessa.

En ole aikaisemmin harrastanut joogaa, mutta jotkut joogaliikkeet sisältyvät myös Body Balance ja Chi Ball harjoituksiin, joten aurinkotervehdykset ja tasapainoliikkeet olivat ennestään tuttuja. Yin & Yan harjoitus eteni rauhallisesti ja ohjaajamme Charlotta selitti liikkeet selkeästi ja pyysi meitä kiinnittämään huomiota hengitykseen.  Rauhallinen hengitys saattaa ensin tuntua oudolta, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Yinjooga on kehon ja mielen voimavaroja palauttava harjoitus, jossa työskennellään ennen kaikkea sidekudosten parissa. Yinosuuden aikana tehdään pitkäkestoisia liikkeitä ja harjoituksessa opetellaan läsnäoloa nykyhetkessä. Yangosuudessa lisätään liikkuvuutta ja vahvistetaan kehon heikkoja alueita.  Tunnin jälkeen oli rauhallinen ja samalla energinen olo.
Rantajoogaa Regattarannalla.

Pehmeä lämmin hiekka jalkapohjien alla. 

Sunnuntaina minulla oli mahdollisuus kokeilla aitoa egyptiläistä hierontaa. Egyptiläinen hieronta on 3000 vuotta vanha terapeuttinen hoitomuoto, joka tasapainottaa, rentouttaa ja puhdistaa kehoa. Hoitoon sisältyy syväkudoshierontaa, venytyksiä, akupainantaa ja kasvohierontaa.  Vuorikadulla, eli Hangon kävelykadulla, sijaitsevassa hoitolassa Egyptistä Suomeen muuttanut Adam ottaa vastaan asiakkaita päivittäin.


Hierontapöytä oli lämmin, mikä tuntui miellyttävältä ja auttoi rentoutumaan. Hieronnan aikana Adam käytti eteerisiä öljyjä kuten laventelia ja greippiä ja eteni jalkapohjista ja reisistä selän ja niskan alueelle. Myös käsiä käsiteltiin ja jäykkiä olkapäitä ja kaulaa venytettiin. Sen jälkeen oli rintalihasten ja kasvojen vuoro.  Hoitohuoneessa oli lämmin tunnelma ja rauhallinen musiikki auttoi irrottamaan ajatukset arjesta. Hoidon jälkeen olo oli yllättävän virkeä eikä raukea kuten yleensä hieronnan jälkeen. Sain ohjeen juoda paljon vettä illan aikana ja jano olikin kova. Kirjalliset venyttely- ja jumppaohjeet täydensivät tämän kokonaisvaltaisen kokemuksen.
Hyvän olon lisäksi sisustustavaraa tarjolla.

Hoitohuoneen tunnelmaa.

Hoitolan kanssa samassa liikehuoneistossa toimii myös &Shop, jossa on myynnissä Hankoon liittyviä tuotteita, kuten Nina Fagerströmin suunnittelemat pellavaiset sisustustyynyt, joiden sisätyynyt ovat untuvaa.  Hauska idea on myös kierrätysaiheiset pussukat, jotka on tehty Hangon jäljelle jääneistä matkailuesitteistä. Vetoketjulliset ja muovitetut pussukat sopivat esimerkiksi rantakäyttöön kännykän ja kameran säilytystä varten. 
Kleopatra suosii myös egyptiläistä hoitolaa.

Hankolaisen puusepän Matti Vartiaisen uimakopit.

Hangossa nähdään!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Raparperijäätelö ilman jäätelökonetta



Raparperikausi on alkanut ja ihanan raikas raparperi taipuu esimerkiksi piirakkaan, kiisseliin, chutneyksi ja ja vaikkapa jäätelöksi. Tämän reseptin bongasin viime vuonna lehdestä ja tein siitä erilaisia versioita. Käytin raparperin lisäksi mansikoita ja omenahilloa, mutta jäätelöön voi lisätä mitä tahansa marjoja, hedelmiä tms.  Tähän ei tarvitse jäätelökonetta, vaan jäätelö valmistuu pakastimessa.

Jäätelöseos
4 kananmunaa
3 dl kermaa
3 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl sokeria
Raparperikompotti
5 keskikokoista raparperin vartta
3 dl sokeria
1/2 dl valkoviiniä
1 vaniljatanko
 
Leikkaa raparperi pieniksi paloiksi. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet ulos. Laita kaikki ainekset paksupohjaiseen kattilaan ja sekoita. Keitä miedolla lämmöllä 20-30 minuuttia ja sekoita säännöllisin väliajoin. Anna jäähtyä kokonaan ennen kuin käännät raparperikompotin jäätelöseokseen.
Erota keltuaiset valkuaisista kahteen eri kulhoon. Vatkaa keltuaiset ja 1 rkl sokeria kunnes seos on kuohkea ja valkoinen. Vatkaa valkuaiset ja 1 rkl sokeria kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kermaa kuohkeaksi.  Sekoita siihen jogurtti kunnes seos on tasainen.  Käännä varovaisesti kerma keltuaisten joukkoon. Käännä vielä varovaisemmin keltuaiset seokseen. Lopuksi käännä raparperikompotti seokseen.  Kaada jäätelö muoviseen astiaan esim. tyhjään litran jäätelöpurkkiin ja anna jäähtyä vähintään 3-4 tuntia. Voit sekoittaa jäätelöä pari kertaa tunnin välein, jotta kuohkeus säilyy, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Ota jäätelö pakastimesta puoli tuntia ennen tarjoilua ja nauti. 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...