maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kesäkivaa osa 2: Kesäkahvilat Tammisaaren Vanhassa Kaupungissa



Kesään kuuluvat myös kesäkahvilat ja Tammisaaren Vanhasta Kaupungista löytyy pari suosikkia.
Sillen sijaitsee lähellä Tammisaaren kirkkoa ja täällä tarjotaan lounaan lisäksi kahvia, teetä ja muita juomia sekä kakkuja. Kahvilan englantilaisessa puutarhassa on runsaasti istumapaikkoja ja täällä voi nauttia kukkaloistosta ja rauhallisesta tunnelmasta. Kahvilan yhteydessä myydään myös antiikkiesineitä ja täällä järjestetään myös erilaisia teematapahtumia.
Sillen on auki päivittäin heinäkuussa
paitsi maanantaina.

Herkkuja löytyy moneen makuun.

Paviljonki pienelle seurueelle.

Nämä kupit olivat kaupan.

Erillisessä rakennuksessa myydään antiikkia ja huonekaluja.

Sillen sijaitsee lähellä kirkkoa.

Tammisaaren Vanhan Kaupungin Kahvila – Gamla Stans Café – on tuttu monelle, onhan se toiminut jo lähes kaksikymmentä vuotta. Mansikkaleivokset, suklaakakku ja sitruunapiiras ovat suussa sulavia ja mm. suklaakakusta löytyy gluteeniton vaihtoehto kuten myös suolaisista piirakoista. Iso, idyllinen puutarha, jossa tiistaisin on elävää musiikkia ja kesäinen tunnelma. 
Kahvila sijaitsee 1700-luvun torpassa.

Portti pieneen kesäiseen paratiisiin.

Tarjolla suolaisia ja makeita piiraita, jäätelöä, mehua ja
muita juomia.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...