torstai 29. elokuuta 2013

Loviisa ja Malmgårdin kartano


Viime viikonloppuna järjestettiin Loviisan Wanhat Talot – tapahtuma, joka valitettavasti jäi tällä kertaa kokematta. En ole käynyt Loviisassa moneen kymmeneen vuoteen, mutta eilen minulla oli tilaisuus tehdä pikavisiitti kaupunkiin.  Loviisa on viehättävä pikkukaupunki, joka on jostakin syystä jäänyt Porvoon varjoon.  Täytyy pitää mielessä jatkossa, ajomatka Helsingistä kestää vain vajaan tunnin. Vierailin myös ensimmäistä kertaa Malmgårdissa, joka on erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn. Täältä löytyvät myös puoti, Malmgårdin olutpanimo sekä kahvila, joka on auki tilauksesta. Itse linna on  on yksityinen koti ja vastaanottaa vieraita toukokuusta syyskuuhun ennakkoon sovittuina aikoina. 

Laivasilta, historiallinen satama-alue Loviisan lahden rannalla.

Café Saltbodan, merihenkinen ravintola ja kahvila.

Keitto-salaattilounas nautittiin Bellassa, kirkkoa vastapäätä.

Matkalla Malmgårdiin oli pakko pysähtyä hetkeksi
kuvaamaan kauniita maisemia.
Malmgårdin Kartanopuoti.
Puoti on auki ympäri vuoden.
Myös gluteenittomia jauhoja voi käyttää.

Malmgårdin kartano on erikoistunut luonnonmukaiseen
viljelyyn sekä luomutuotteiden jalostamiseen.
Malmgårdin omenasiideri on vielä maistamatta.


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Valmistautuminen elokuun Siivouspäivään



Ensi lauantaina 31.8. järjestetään valtakunnallinen Siivouspäivä ja osallistumme siihen naapurin kanssa toista kertaa. Tälläkin kertaa tempaistaan löytöeläinkodin puolesta. Samalla saadaan kaapit ja varastot siivottu ja ylimääräiset tavarat kierrätykseen. Toivottavasti sää pysyy lämpimänä ja poutaisena ja asiakkaita riittää. Myynnissä on kaikenlaisia tavaroita kuten kortteja, kirjoja, levyjä, kodin pientavaraa, kissojen kuljetushäkkejä, vaatteita, työkaluja ja muita ns. miesten tavaroita. Kutsumme niitä tällä nimellä, koska emme tosiaan tiedä mitä vempaimia ne ovat, mutta näyttävät menevän hyvin kaupaksi. Kellariin ja varastoon on vuosien varrella kerääntynyt kaikenlaista turhaa tavaraa, mutta jollekin Remontti-Reiskalle tavarat tulevat tarpeeseen.  Meillä on myös kierrätystavaroita jotka ovat ilmaisia, kuten lasipurkkeja ja –pulloja. Toki näistäkin saa maksaa pienen vapaaehtoisen summan hyvään tarkoitukseen.

Siivouspäivän kotisivuilta löytyy paljon hyvää tietoa ja jopa valmiita ilmoituspohjia ja julisteita, jotka ovat vapaasti käytettävissä markkinoinnissa, jos vielä tässä vaiheessa innostut itse järjestämään tapahtuman.


lauantai 24. elokuuta 2013

Ruokaa ja muotoilua Fiskarsissa

Vierailin taas tänään Fiskarsissa, jossa järjestetään tänä viikonloppuna Maan maut -lähiruokatapahtuma. Paikalla oli parikymmentä pientuottajaa ja hieno sää hemmotteli sekä järjestäjiä että kävijöitä. Kiersin idyllisessä ruukkikylässä kameran kanssa ja tässä kuvia, ole hyvä. Voit klikata kuvat isommiksi.









Minullakin on tälläinen wrap puuvillaneule,
mutta beigenvärisenä...


perjantai 23. elokuuta 2013

Verkostot kunniaan



"There is a special place in hell for women who don't help other women".
Madeleine Albright, Yhdysvaltain entinen ulkoministeri


Kävin eilen illalla ystäväni kanssa tarkistamassa Taiteiden yön tarjontaa ja illan aikana keskustelu kääntyi myös työkuvioihin. Vaihdoimme kokemuksia yksinyrittäjyydestä ja verkostoista ja erityisesti naisverkostojen toimivuudesta.  Yksinyrittäjälle verkostot ovat elintärkeitä ja jo pieni kannustus voi merkitä paljon.  Ei ole keneltäkään pois, jos vinkkaa tutuille ja kollegoille oman ystävänsä tarjoamista palveluista, ja saa niistä itsekin olla kiinnostunut. Ilman ostopakkoa!

Olen auttanut tuttuja kotisivujen ja Facebook-sivujen kanssa, antanut valokuvia heidän käyttöönsä, kirjoittanut lehtijuttuja, maininnut heistä blogissani ja jakanut heidän tapahtumasivunsa Facebookissa. Ilahdun luonnollisesti jos joku tekee saman minulle, win-win periaatteella.  Peukutus on jo merkki siitä, että joku on huomannut asiasi.  Olen kiitollinen yhteistyöehdotuksista ja kaikista ideoista, jotka olen saanut ja eilen tuli pari lisää. Kiitos siskot! Peukut ylös teille kaikille.

Herkkujen Suomi esittelee maakuntien ruokakulttuuria



Eilen alkoi kolmipäiväinen lähiruokatapahtuma Herkkujen Suomi, joka järjestetään tänä viikonloppuna kolmatta kertaa Helsingin Rautatientorilla. Olen käynyt kahdessa aiemmassa tapahtumassa ja konsepti on pysynyt samana. Herkkujen Suomi rakentuu maakuntaosastoista, jotka esittelevät alueensa yrityksiä ja elintarvikkeita. Tämän vuoden pääviesti on ruoan alkuperä, joka on tullut vahvasti esille viime aikojen keskusteluissa. Ruoan jäljitettävyys on noussut tärkeäksi ostokriteeriksi, kuluttajat haluavat tietää mistä ruoka tulee ja ruoan taustalla on yleensä tarina.
Tungosta oli jo iltapäivällä.
Tänä vuonna on runsaasti ruokapisteitä, joista saa ostaa pieniä maistiaisannoksia muutamalla eurolla. Itse maistoin mm. maalaisjuustoa raparperiporkkanahillolla. Ruokatarjoilu oli muuten aika lihapainotteinen, makkara-perunapisteitä oli paljon ja Lapin poronlihatiskille oli pitkät jonot. Tarjolla oli myös kalaa, mutta koska seurassa oli kala-allergikko, pysyimme kaukana siitä. Mutta jäätelö maistui lämpimänä kesäiltana ja maistoimme Uudenmaan osaston Tenala Herrgårdsglassin uutuuksia, mm. Zuppa Inglese. Oli muten hyvää!
Backersin leipäjono oli pitkä.

Herrgårdsglassin jäätelöä kannattaa jonottaa.

Ostin Vuohelan Herkun tuotekassin, jossa oli kaksi uutuustuotetta, jotka tulevat pian markkinoille. Toinen niistä on tervetullut uutuus nimittäin Saaristolaisleipä. Leivässä on mm. tattarijauhoa, täysjyväriisijauhoa, mallasuutetta, riisijauhoa, siirappia ja piimää. Maku on pehmeä ja maistuu aidolta, mutta tuntuu aluksi varsin makealta. Sokerin määrä voisi olla pienempi ja ehkä tähän voisi lisätä myös kuitua. Ravintokuidun määrä on nyt 2,2 g/100 g. Mutta onnistunut gluteeniton tumma leipä, jota olen itse kauan kaivannut.
 

Vuohelan Herkun tuotteet tehdään kotimaisista
raaka-aineista.

Lapin osastolla oli liha-, kala- ja marjaherkkuja.

Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan osastolla tarjottiin
"läppää", eli ruistaikinasta tehty litteä leipänen.

.

Peltosirkun tilan tuotteita.

 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...