Eilen alkoi kolmipäiväinen lähiruokatapahtuma Herkkujen Suomi, joka järjestetään tänä viikonloppuna kolmatta kertaa Helsingin
Rautatientorilla. Olen käynyt kahdessa aiemmassa tapahtumassa ja konsepti on
pysynyt samana. Herkkujen Suomi rakentuu maakuntaosastoista, jotka esittelevät
alueensa yrityksiä ja elintarvikkeita. Tämän vuoden pääviesti on ruoan
alkuperä, joka on tullut vahvasti esille viime aikojen keskusteluissa. Ruoan
jäljitettävyys on noussut tärkeäksi ostokriteeriksi, kuluttajat haluavat tietää
mistä ruoka tulee ja ruoan taustalla on yleensä tarina.
 |
Tungosta oli jo iltapäivällä. |
Tänä vuonna on runsaasti ruokapisteitä, joista saa ostaa
pieniä maistiaisannoksia muutamalla eurolla. Itse maistoin mm. maalaisjuustoa
raparperiporkkanahillolla. Ruokatarjoilu oli muuten aika lihapainotteinen, makkara-perunapisteitä
oli paljon ja Lapin poronlihatiskille oli pitkät jonot. Tarjolla oli myös
kalaa, mutta koska seurassa oli kala-allergikko, pysyimme kaukana siitä. Mutta
jäätelö maistui lämpimänä kesäiltana ja maistoimme Uudenmaan osaston Tenala
Herrgårdsglassin uutuuksia, mm. Zuppa Inglese. Oli muten hyvää!
 |
Backersin leipäjono oli pitkä. |
 |
Herrgårdsglassin jäätelöä kannattaa jonottaa. |
Ostin Vuohelan Herkun tuotekassin, jossa oli kaksi uutuustuotetta,
jotka tulevat pian markkinoille. Toinen niistä on tervetullut uutuus nimittäin Saaristolaisleipä.
Leivässä on mm. tattarijauhoa, täysjyväriisijauhoa, mallasuutetta, riisijauhoa,
siirappia ja piimää. Maku on pehmeä ja maistuu aidolta, mutta tuntuu aluksi varsin makealta. Sokerin määrä voisi
olla pienempi ja ehkä tähän voisi lisätä myös kuitua. Ravintokuidun määrä on
nyt 2,2 g/100 g. Mutta onnistunut gluteeniton tumma leipä, jota olen itse kauan
kaivannut.
 |
Vuohelan Herkun tuotteet tehdään kotimaisista raaka-aineista. |
 |
Lapin osastolla oli liha-, kala- ja marjaherkkuja. |
 |
Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan osastolla tarjottiin "läppää", eli ruistaikinasta tehty litteä leipänen. |
 |
. |
 |
Peltosirkun tilan tuotteita. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti