lauantai 21. syyskuuta 2013

Kukkakaalikeitto aurajuustolla



Lämmin keitto maistuu pilvisenä syyspäivänä ja tänään tein kukkakaalikeittoa. Aurajuusto (kevyt 17 %) sopii hyvin kukkakaalin kaveriksi.

700 g kukkakaalia (keskisuuri)
(1 sipuli)
5 dl kana- tai kasvislientä
100 g sinihomejuustoa
1 dl ruokakermaa (5-10 % rasvaa)
mustapippuria
tuoretta basilikaa

Ohje:
Paloittele kaali. Jos käytät sipulia, kuori ja hienonna sipuli. Keitä kaali ja sipuli kypsäksi liemessä (10–15 minuuttia). Soseuta keitto sauvasekoittimella, puruntuntumaa saa jäädä. Lisää kerma ja murennettu sinihomejuusto, pippuri ja mahdollisesti suola ja tarkista maku. Jätin oman keittoni sosemaiseksi, mutta kermaa ja kasvislientä voi lisätä, jos haluaa nestemäisen keiton. Ripottele pinnalle tuoreita basilikan lehtiä.




torstai 19. syyskuuta 2013

Avokadokastike



Tässä raikas kastike esimerkiksi kalan tai broilerin lisukkeeksi.

1 kypsä avokado
1/2 dl kurpitsan- tai auringonkukansiemeniä
ripaus suolaa
1 rkl sitruunamehua tai sitruunanmakuista rypsiöljyä
Joku saattaa haluta valkosipulia joukkoon. Myös tuore basilika sopii hyvin.


Soseuta tehosekoittimessa kaikki ainekset, kaada kulhoon ja säilytä jääkaapissa tarjoiluun asti. Tämä annos riittää kahdelle. 

Avokadon rasvaenergiaprosentti on korkea, mutta suurin osa on kertatyydyttymätöntä eli terveellistä rasvaa. Avokado on varsinainen terveyspommi. Hedelmässä on paljon kaliumia, joka alentaa verenpainetta ja paljon terveellisiä rasvoja, jotka puolestaan auttavat kolesterolin ja vyötärölihavuuden kanssa. Avokado sisältää omega-9-rasvahappoa eli oleiinihappoa. On oletettu, että oleiinihapolla olisi kolesterolia alentava vaikutus ja sen arvellaan myös ehkäisevän rintasyöpää.


Avokadon ravintoarvo/100 g:
198 kcal
2,6 g proteiinia
0,8 g hiilihydraattia
19,4 g rasvaa, josta
2,7 g tyydyttyneitä rasvahappoja
12,6 g kertatyydyttymättömiä rasvahappoja
1,6 g monityydyttymättömiä rasvahappoja

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kohdataan maalla –ruokamarkkinat kutsuvat Mangsin tilalle



Reilun viikon päästä eli 28.-29. syyskuuta on taas ruokamarkkinoiden ruuhkaviikonloppu. Silloin vietetään myös Mikkelinpäivää, joka juhlistaa sadonkorjuun päätöstä, ja mm. Slow Food osastot järjestävät omia markkinoita, joissa myydään paikallisesti tuotettua ruokaa. Itse suuntaan tällä kertaa Mangsin tilalle Inkoon Päivölään, jossa järjestetään neljännet Kohdataan maalla –ruokamarkkinat. Olen vieraillut markkinoilla pari kertaa aikaisemmin, ja niissä on ollut hyvä tunnelma, kotieläimiä, musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa.Täältä voi ostaa puhdasta ruokaa suoraan tuottajilta, ilman välikäsiä ja tarjolla on mm. perunaa, vihanneksia, yrttejä, kananmunia, lihaa, herkkuja, leipää, hilloja ja mehuja. Sisäänpääsy on vapaa, mutta käteistä kannatta varata mukaan ostoksia varten. Markkinat ovat avoinna la-su klo 10-16.
Osoite






sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ensimmäinen Hanko Foto Festivaali



Tänä viikonloppuna järjestettiin ensimmäinen (mutta toivon mukaan ei viimeinen) Hanko Foto Festival. Mielenkiintoinen festivaaliohjelma oli houkutellut paikalle valokuvaharrastajia läheltä ja kaukaa. Ohjelmaa ei voi kuin kehua, se tarjosi jokaiselle jotakin. Pääsin paikalle vasta tänään, mutta tapaamani tuttujen mukaan, kaikki järjestelyt olivat sujuneet todella hyvin.  Festivaalin aikana oli mahdollisuus osallistua ohjattuihin retkiin ja workshoppeihin, kuunnella mielenkiintoisia luentoja, tutustua valokuvastudioihin ja näyttelyihin sekä hankkia uusia tarvikkeita ja tavata tuttuja. 


Hangon Casino toimi festivaalin yhtenä pääpaikkana ja täällä oli esillä viimeisen kerran Hangon kesäyliopiston valokuvakoulun näyttely sekä non-stop diashow, jossa nähtiin eri kuvaajien Hanko aiheita. Myös oma kuvasarjani talvisesta Hangosta oli mukana.  Eilen illalla järjestettiin Itäsatamassa Mega Slide Show, jossa heijastettiin yhteensä 300 kuvaa talon ulkoseinälle. Valitettavasti en ollut eilen paikalla, mutta tämäkin ohjelma sai paljon kehuja. 


Heikki Willamon luento veti tänään Regatan salin täyteen valokuvaharrastajia. Willamo on maamme arvostetuimpia luontokuvaajia ja hän on tunnettu mm. kirjastaan Vuosi metsässä. Saimme kuulla miten kirja oli syntynyt ja millä ajatuksella ja tyylillä Willamo lähestyy aiheensa. Kuvat ovat musta-valkoisia ja ne on pääosin kuvattu yöllä, jolloin valo on pehmeää. Willamolla on lämmin suhde luontoon ja erityisesti metsään ja sen eläimiin, joita hän kunnioittaa. Hän ajattelee jokaista eläintä yksilönä eikä pelkkänä ”kettuna tai lintuna”. Niinpä kuvista välittyy eläinten sielu ja katsojalle avautuu uusi ja ihmeellinen maailma. Toivottavasti festivaali saa pian jatkoa, näitä tapahtumia tarvitaan ja Hanko on valokuvaharrastajien mekka.
Hangon Casinon slide show.

Oma talvimaisemani taustalla.

Heikki Willamo, hieno luontokuvaaja ja kirjailija.

Upea kirja Vuosi metsässä on kuvattu Fiskarsissa.


Töyhtötiainen, utelias ja kuvauksellinen lintu.


Mesikämmen, kontio, otso, metsä, nalle: rakkaalla
karhulla on monta nimeä.


Hangon rantamaisema tänään.


Perinteinen hankolainen pukukoppi.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Fiskars Nature



Tänä viikonloppuna järjestetään Fiskarsissa ensimmäistä kertaa luonto-, erä- ja metsämessut, Fiskars Nature. Vierailin tänään messuilla pikaisesti ennen golfkierrosta. Puolen päivän aikaan väkeä oli vielä varsin vähän. Ehdin paikalle juuri ja juuri valokuvakilpailun palkintojenjakoon. Osallistuin itse luontoaiheiseen valokuvakilpailuun kuudella kuvalla. Pari niistä on mukana näyttelyssä, jossa yleisöllä on mahdollisuus äänestää suosikkiaan.  Piipahdin myös Iittalan myymälässä, jossa on aina jotakin uutta ja kaunista. Tällä kertaa ihastuin sinisiin ruokalautasiin.  Iltapäivä ja ilta vierähti golfkentällä, jossa vielä tänään sai nauttia auringosta ja shortsikeleistä. 

Messujen antia.

Erätunnelmaa

Näitä kuvia voi äänestää.

...ja näitä.

Joulua valmistellaan Joulupuuseuran osastolla.

Ihanat lautaset.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...