maanantai 21. lokakuuta 2013

Brödtorpin puutarha & Fiskars



Eilen käytiin hakemassa lähiruokaa Brödtorpin puutarhamyymälästä. Myymälä toimii kätevästi itsepalveluperiaatteella ja on auki aamusta iltaan. Saman puutarhan tuotteita on ollut myynnissä myös golfkentällä olevassa kioskissa – täälläkin itsepalvelu toimii. Myytävänä on ollut kaudesta riippuen mm. herneitä ja papuja, marjoja, maissia, sipulia ja omenoita. Omenalaatuja löytyy noin kolmekymmentä. Eilen ostettiin mm. hunajaa, maa-artisokkaa ja pellavansiemenrouhetta. 
Sen jälkeen tehtiin pieni lenkki Fiskarsiin, jossa vietettiin viikonloppuna Riistapäiviä. Monet kaupat ja kahvilat ovat auki läpi vuoden ja poikkesimme Café Antiquessa, jossa on kiireetön tunnelma ja myös pienet koirat viihtyvät.


Monipuolinen punajuuri-aurajuustovuoka


Tässä hyvä kausiruoka, joka maistuu sellaisenaan tai lisukkeena.

1 kg keitettyjä punajuuria (saa valmiiksi keitettynä kaupasta, jos on kiire, muuten keitä ja kuori punajuuret)
170 g sinihomejuustoa
2 dl kermaa
mustapippuria

Lado punajuuriviipaleet ja murusteltu juusto kerroksittain uunivuokaan. Rouhi väliin mustapippuria, lisää halutessasi myös suolaa. Sinihomejuustossa on paljon suolaa, joten se riittää mielestäni, mutta jos käytät vuohenjuustoa, suola voi olla tarpeen. Kaada päälle kerma ja paista 200-asteisessa uunissa noin tunti.

Voit käyttää kuohukermaa tai vaihtaa sen kevyempään versioon, mutta joidenkin mielestä 5-15% kevytkermat eivät toimi yhtä hyvin. Eilen tein vuoan 7 % kermalla, ja hyvältä maistui! Vuoka maistuu sekä lämpimänä että kylmänä lisukkeena.

Tuunausvaihtoehtoja: Voit lisätä smetanaa, pinjansiemeniä tai hunajaa ja maustaa rakuunalla, meiramilla tai oreganolla. Voit myös käyttää etikkapunajuuria ja pehmentää makua esim. ananasmurskalla.


Annos on aika rajun näköinen, mutta
maistuu hyvältä!

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sametinpehmeä maa-artisokkakeitto



noin 500 g maa-artisokkaa
2 dl kevytkermaa
4 dl kevytmaitoa
yrttisuolaa tai suolaa ja tuoreita yrttejä esim. timjamia.


Kuori ja paloittele maa-artisokat. Minulla oli alun perin vähän yli 600 g maa-artisokkaa, koska kuoriminen ei ole helppoa ja hävikkiä syntyy.  Laita kattilaan maito ja kerma ja maista suolalla tai yrttisuolalla. Lisää maa-artisokat pieninä paloina ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat kypsiä. Lisää tuoreet yritit ja soseuta samettisen sileäksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Lisää tarvittaessa maitoa, jos keitto on liian paksu ja mausteita, kuten valkopippuria tai muskottia. Tarjoile vaikka paahdettujen pinjansiementen, persiljasilpun tai parmesaanijuuston kanssa. Käytännön vinkki: Ennen kuin soseutat kuumaa keittoa tehosekoittimessa, varmistathan että kansi on tiiviisti kiinni...

Maidon ja kerman sijaan voit käyttää vihanneslientä ja soijakermaa, jos haluaa maidottoman keiton. 


lauantai 19. lokakuuta 2013

Dancing on Ice – ajatuksia selän hyvinvoinnista



Body Balance –tunti muuttui tänä aamuna kuntosaliharjoitteluksi ja CX-Workstunniksi ohjaajan selkäongelmien takia. CX-Workia veti paikalle kutsuttu ohjaaja ja tunnilla haastettiin tosissaan keskivartalon lihakset, sillä 30 minuuttisella lihaskuntotunnilla vahvistetaan keskivartaloa monesta eri kulmasta. Vaihtelevat harjoitukset parantavat kehon hallintaa se auttaa myös ehkäisemään vaurioita ja vammoja, eli tämä on juuri sopivaa harjoittelua ennen liukkaita talvikelejä. 
Talvi yllätti tänään ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen, eli kadut ja jalkakäytävät olivat jäänliukkaat ja päätin jättää auton pihalle ja kävellä. Käveleminen ei ollut helppoa ja jouduin etenemään todella varovaisesti reunoja pitkin, mutta pääsin onnellisesti perille. Ehdin jo matkalla miettimään, miten helposti voi liukastua ja loukkaantua. Selkää kannattaa vahvistaa ja hoitaa. Trainer4You on julkaissut Selkäsunnuntai –videosarjan, joka koostuu 17:sta osasta, ja olen testannut suurimman osan liikkeistä. Linkki videoihin löytyy tästä.

Noin vuosi sitten lokakuussa, ensilumen muistoja.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Nauriskeitto



Nauriskeitto - sesonkiruokaa parhaimmillaan, ohjeesta tulee 6 annosta.

1 pieni sipuli (voidaan jättää pois)
2 valkosipulinkynttä
1 tl raastettua inkivääriä
öljyä
500 g keltaisia naurislohkoja
500 g bataattilohkoja
1-1,5 l vettä
1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
kasvis- tai kanaliemikuutio
2 dl omenasosetta
1 dl kermaa (tai soijakermaa)
Pinnalle: pähkinöitä tai siemeniä, silputtua persiljaa.

Kuori ja silppua sipulit. Kuori ja lohko juurekset. Kuullota sipulit rasvassa kattilassa, lisää juureslohkot, vesi, mausteet ja liemikuutio. Keitä noin 20 minuuttia, kunnes juurekset ovat pehmeitä.
Lisää omenasose ja kerma. Soseuta keitto. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa vettä. Tarjoa alku- tai pääruokana. Pinnalle voi ripotella pähkinöitä tai auringonkukkasiemeniä ja persiljasilppua. 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...