keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Porvoo valmistautuu jouluun



Järjestin eilen itselleni työmatkan Porvooseen ja totesin, että edellisestä vierailusta oli kulunut jo aika monta kuukautta.  Porvoossa joulun aika on erityisen tunnelmallinen. Koko kaupunki koristetaan, joulun valot loistavat ja näyteikkunatkin tuunataan kauniisti.  Varsinkin Vanha kaupunki on joulun aikaan parhaimmillaan, jouluisia tuoksuja levittäytyy monista kaupoista ja kahviloista ja kioskista voi ostaa höyryävää glögiä. Tunnelma on kuin keskieurooppalaisessa pikkukaupungissa.  Porvoo on osannut hyödyntää kaupungin idylliä ja koonnut kaikki tapahtumat, yritykset ja muut toimijat osallistumaan yhteiseen kampanjaan – Joulu on Porvoossa.  Viesti on tavoittanut ainakin pääkaupunkilaiset ja tiistaina kaupungilla näkyi myös paljon japanilaisia matkailijoita. Joulun jälkeen kaupunkiin saapuvat venäläiset uudenvuoden viettoon. 


Porvoossa on paljon pieniä kauppoja ja uniikkeja kahviloita, ravintoloita ja hotelleja.  Kävin Vanhan kaupungin herkkukaupoissa, eli Mormorissa ja Skafferissa.  Mormors Herkkukauppa satsaa lähiruokaan ja ekologisiin elintarvikkeisiin ja täältä saa esimerkiksi paikallisen paahtimon kahvia, joka on varsin suosittua. Tämän vuoden uutuus chilikahvi oli väliaikaisesti loppu, mutta tarjolla oli suklaata, luomumehuja, glögiä, lihapateeta, leipää ja paljon muuta.  Täältä saa myös gluteenittomia tuotteita. Ostin paikallisen tuottajan glögiä, joka on lisä- ja säilöntäaineeton ja lisäksi sokeriton. Skafferissa on laaja tee- ja kahvivalikoima sekä runsaasti hilloja ja hyytelöitä hienoissa pakkauksissa.  Täältä ostin pienen joululahjan (lemon curd) ja kanelimantelit omaan käyttöön.  Yritän säästää niitä jouluksi, enää kuusi yötä…


Söin pikaisen lounaan Taidetehtaan kahvilassa ja palaverin jälkeen ehdin tutustua uuteen ravintolaan, Zum Beispiel, jossa join kahvia ja maistoin gluteenitonta juustokakkua.  Tämä on viehättävä paikka, jolla on persoonallinen tyyli.  Porvoo on ehdottomasti kokemisen arvoinen matkailukohde, joulun aikaan ja muulloinkin.  Ilman valkoista lumipeitettäkin täällä oli hieno joulutunnelma. 

Vanhan kaupungin kaupat houkuttelevat
asiakkaita kauniilla kylteillä.


Täällä olen viihtynyt monta kertaa.
Gabriel on vielä testaamatta.
Skafferilla on laaja valikoima herkkuja.
Tyylikkäät glögipullot.
Skafferi on hilloystävän paratiisi.
Mormorin hienot lamput.
Paikallista leipää.

Hyvin käytetty tila.
Zum Beispielissa on myös deliosasto.

Zum Beispielin omaa hilloa.
Taidetehtaan taidevuokraamosta voi lainata
esimerkiksi näitä taideteoksia.
Jäätelökesää odottamassa.
Porvoon klassinen näkymä, taustalla tuomiokirkko ja
Vanhan kaupungin makasiinit.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...