keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Välipäivän mietteitä ja uuden edessä



Rakastan välipäiviä. Siis joulun ja uudenvuoden välisiä päiviä. Tavallaan ne ovat arkipäiviä, mutta sijoittuvat juhlapäivien keskelle ja monelle välipäivät tarkoittavat lomaa. Sorry talousihmiset, tiedän että varsinkin teille välipäivät ovat vuoden kiireisimpiä aikoja. Sen jälkeen kun siirryin yrittäjäksi, välipäivät ovat olleet tavallisia työpäiviä, eli silloin vedetään vuosi yhteen ja hoidetaan rästityöt pois alta. Nyt on aika tehdä ”tilinpäätös”, ja miettiä miten vuosi on mennyt ja miten jatketaan eteenpäin. Toimintasuunnitelma tarkistetaan ja tehdään päätöksiä seuraavaa vuotta varten. 

Mitä jäi mieleen vuodesta 2014? Henkilökohtaisesti vuosi oli varsin hyvä ja vuodesta jäi mielekkäät muistot. Blogista huomaan, että vuoteen on mahtunut paljon mielenkiintoisia asioista. Tänä vuonna sain tehdä kivoja matkoja mm. Islantiin, joka oli ollut toivelistalla pitkään. Kävin myös Belgiassa, jossa sukulaiseni asuvat, ehkä ensi vuonna uusi matka? Muistan myös kauniin ja lämpimän kesän ja syksyn ja mukavat työprojektit ja asiakkaat.  Tapasin monta mielenkiintoista ihmistä ja etenkin pienyrittäjiä, jotka jaksavat uskoa omiin tuotteisiin ja palveluihin näinä haasteellisina aikoina. Vuoteen mahtui myös pettymyksiä ja epäonnistumisia, mutta niistä yritän oppia. Nyt katse suuntautuu jo vahvasti ensi vuoteen. Toivottavasti vuodesta 2015 tulee synkistä ennusteista huolimatta yllättävän hyvä ja positiivinen vuosi. 

Toivotan sinulle Onnea ja hyvinvointia vuodelle 2015!


Aloita uusi vuosi vähäsokerisella kuukaudella



Sokerin haittavaikutukset ovat nousseet viime aikoina esille monessa eri yhteydessä. Sokeri saattaa aiheuttaa ylipainoa ja lisää riskiä sairastua tyypin kaksi diabetekseen.  Ruokavaliosta on vaikeaa saada täysipainoista, jos se sisältää runsaasti sokeria. Sokeri aiheuttaa verensokerin nopeaa heilahtelua, mikä hankaloittaa nälän- ja syömisenhallintaa. Lisäksi sokeri koukuttaa ja sitä on saatava koko ajan lisää. Miksei aloittaa uusi vuosi vähäsokerisella ruokavaliolla. Jo muutamassa viikossa huomaa eron, tämän tiedän kokemuksesta. 


Täysin sokeriton ruokavalio ei ole nykyihmiselle mahdollista, sillä sokeria on lähes kaikessa ruoassa, leivässä, maitotuotteissa, kastikkeissa jne. mutta sokeria voi hyvin vähentää ilman että elämänlaatu kärsii. Olemme niin tottuneita siihen, että palkitsemme itseämme jollakin makealla, kuten leivonnaisella, jäätelöllä tai suklaalla. Vaihtoehtoja toki löytyy ja totumme pian vähäsokeriseen makuun. Hedelmät, pähkinät ja marjat maistuvat vähän ajan päästä ”makeilta” ja voimme näillä korvata jälkiruoat ja mieliteot. 


 Motivire, joka on liikuntaan ja hyvinvointiin kannustava palvelu, haastaa taas ottamaan osaa teemakuukauteen Vähäsokerinen tammikuu 2015. Teematammikuun tavoitteena on tarkastella omia ravintotottumuksiaan, ja pyrkiä löytämään edes yksi muutos, joka vie kohti laadukkaampaa ruokavaliota. Facebook-sivuilla voi ilmoittautua mukaan kampanjaan ja kotisivuilta löytyy lisävinkkejä siitä, miten vähentää sokerin kulutusta.

Tässä elintarvikkeita, joita kannattaa välttää:
• makeiset ja jäätelöt

• makeat leivonnaiset ja keksit

• sokeroidut jälkiruoat

• virvoitusjuomat

• muut sokeroidut tuotteet

• makeat välipalat, suklaavanukkaat ym.

• murot & myslit, joissa sokeria yli 10g /100g

• täysin vaalea leipä sekä vaaleat suolaiset leivonnaiset, kuten vehnäjauhosta leivotut piirakat, pizzat, pasteijat ym.

• jogurtit, viilit, rahkavälipalat ym. joissa sokeria on yli 8g/100g.


Listassa ei mainita alkoholijuomia, mutta niissäkin on paljon sokeria. Tässä linkki, jossa voit tarkistaa alkoholijuominen alkoholipitoisuudet.
Vähäsokerista kuukautta voi kukin viettää tyylillään, kokeileminen kannattaa varmasti ja tästä voi tulla uusi elämäntapa. 


perjantai 19. joulukuuta 2014

Wellnessbaari BeGood



Tänään aloitin päiväni Helsingin keskustan Citycenterin BeGood wellnessbaarissa. Paikka oli minulle uusi tuttavuus, kuten koko Citycenter. Citycenter on Makkaratalon uuden kauppakeskuksen nimi ja rakennus sijaitsee Rautatieasemaa vastapäätä. Hyvin keskeisellä paikalla siis, mutta yleensä tästä kiiruhdetaan vain läpi pysähtymättä. Kannattaa tutustua tarjontaan ja K1-kerroksen Suomen ensimmäiseen wellnessbaariin. Jos itse joskus perustaisin kahvilan tai baarin, haluaisin tarjota juuri näitä tuotteita: smoothieita, vastapuristettuja mehuja, lounaita, raakakakkuja, välipaloja ja luomukahvia ja –kaakaota.

Listalta löytyy houkuttelevia juomia kuten Anti-Stress Smoothie, Anti-Aging Smoothie ja Immune System Boosting Smoothie. Juuri näin – mehän haluamme olla energisiä, nuoria tai ainakin nuorekkaita ja terveitä. Hyvä että joku on keksinyt siirtämään nämä asiat myös kahvilamaailmaan. Otin Chaga-smoothien eli pakurikääpäjuoman, joka oli raikas ja hyvänmakuinen. Kahvilassa voi pitää pieniä palavereja ja arkisin ovet aukeavat jo klo 7.30. Kiva uusi kohtaamispaikka, jossa varmasti käyn myös jatkossa.








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...