perjantai 31. tammikuuta 2014

Runebergintortut talven herkutteluun



6 kpl, resepti sivuilta www.visitporvoo.fi

Sydäntalveen kuuluvat runebergintortut ja laskiaispullat. Alla oleva resepti on Porvoon matkailusivuilta eli Runebergin kotikaupungista. Tortuista voi tehdä gluteenittomia, kun korvaa vehnäjauhot ja korppujauhot gluteenittomilla vaihtoehdoilla. 

100 g voita/margariinia
1 dl hienoa sokeria
1 muna
50 g hienoksi hakattua mantelia
1 1/2 dl korppujauhoja (gluteenittomia)
1 1/2 dl vehnäjauhoja (tai gluteenittomia jauhoja, osa voi olla kokoosjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl kuohukermaa
vadelmahilloa, tomusokeria
vettä, sitruuna- ja appelsiinimehua, punssia

Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat vatkaten joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita joukkoon kerma ja halutessa hieman punssia. Voitele muffinssipellin syvennykset ja kaada taikina koloihin. Paista 200 asteessa noin 20 min. Viimeistele tortut tomusokerista ja vedestä tehdyllä paksulla tahnalla. Pursota kuorrutus renkaiksi vadelmahillon ympärille.

Jos haluat tehdä raakakakkuversion tortuista, tutustu Maria Lönnqvistin Raw Dessert Collection reseptiin.

Kuva: www.visitporvoo.fi

torstai 30. tammikuuta 2014

Keramiikkaraastin ei naarmuta käsiä



Ostin Matkamessuilta maailman parhaaksi raastimeksi mainostetun keramiikkakulhon. Tuote valmistetaan Porvoossa ja se on sekä kaunis että käytännöllinen. Tuotteesta kerrotaan, että se raastaa raaka-aineet hienommaksi, kun mikään muu raastin tai puristin. Lisäksi raaka-aineiden aromin pitäisi säilyä paremmin.  Tällä raastimella ei saa haavoja käsiin ja pesu on helppoa juoksevan veden alla ja se on kyllä totta.  Silikoniharjalla tai puisella voiveitsellä tms. voi kerätä lautasella olevat raaka-aineet kokoon. Raastinta voi käyttää myös juustolautasena esimerkiksi parmesaanijuustolle.  Jokainen ruokailija voi raastaa juuston omalle aterialleen. Olen viime päivinä käyttänyt raastinta inkiväärin raastamiseen. Inkivääriä käytän flunssalääkkeenä, lämmin vesi, inkivääri, tee ja hunaja on mainio cocktail, joka auttaa kun ääni on maassa.

Värivaihtoehtoja löytyy.
Messuilla demo: kulholla raastetaan 
 pähkinät, juustot, suklaat, vihannekset...
Oma koboltinsininen kulhoni.
Tämän viikon drinkki: teetä, inkivääriä ja hunajaa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Liikuntapäiväkirja motivoi liikkumaan



Olen pitänyt liikuntapäiväkirjaa jo viisi vuotta, koska pidän liikuntamäärien seurannasta.  Aloitin vuonna 2009 HeiaHeia -sovelluksella ja silloin kuuluin golfseuramme harjoitteluryhmään, jossa jokaisella oli HH käytössä. Meillä oli oma HeiaHeia -yhteisömme, ja pystyimme seuraamaan ja kannustamaan toisiamme. HeiaHeia on käyttäjilleen ilmainen virtuaalinen liikuntapäiväkirja, joka ei vaadi muuta kuin rekisteröitymistä.  HH laskee mm.  viikon aikana liikuntatunnit/laji ja liikuntapäivityksiä voidaan linkittää myös omalle FB-sivulle.  Lisäksi sovellukseen voi asettaa itselleen tavoitteita ja seurata niiden toteutumista.  

Käytin jonkun aikaa Suunnon Moveslinkiä, mutta olen hävittänyt laitteeseen kuuluvan lähettimen, jolla siirretään tiedot PC:lle, joten siirryin takaisin HeiaHeiaan.


Talvimaisemia



Viime viikonloppuna järjestettiin Hangossa valokuvakurssi, jonka teemana oli talvimaisema.  En päässyt tällä kertaa osallistumaan itse ohjelmaan, mutta otin muutaman kuvan, kun vierailin Hangossa muissa asioissa. Sää oli lempeä, pakkasta alle 5 astetta ja arinko pilkahti pilvien takaa. Värimaailma oli upea, taivaan pastellisävyiset värit heijastuivat hankeen ja koko maisema oli kuin maalaus.


365-projektini on päättynyt, eli en ole muistanut, jaksanut tai ehtinyt ottaa valokuvia joka päivä. Arvasin, että tässä käy näin.  Ehkä 52-projekti olisi minulle sopivampi, ja jatkossa yritän ottaa ainakin yhden kuvan viikossa, joten tällä mennään eteenpäin. 





Ruokavieraita



Uusi vuosi alkoi vauhdikkaasti kunnes tällä viikolla iski lievä flunssa. Ei mitään vakavampaa, nuhaa ja lievää yskää, mutta olen kuitenkin pysytellyt neljän seinän sisällä viimeiset kolme päivää. Olen lukenut, tehnyt rästitöitä ja ehtinyt tarkkailla ympäristöä, kuten työhuoneeni ulkopuolella olevaa elämää. Ei ole varmaan sallittu, mutta olen ruokkinut pikkulintuja mm. auringonkukansiemenillä. Hyvin on maistunut, mutta tänään ruokapöytään saapui myös isohko orava, joka hetkessä putsasi pöydän eli ikkunalaudan. Yritin välillä hätyytellä kurrea pois, mutta se tuli rohkeasti pian takaisin.

Talitiainen oletan...
Pikkuinen ruokavieras tarkkailee tilannetta.
Orava huomasi tänään katetun buffetpöydän.
Siemennäkkäri nousi suosikiksi.
Varsin kesy ja rohkea orava.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...