torstai 27. helmikuuta 2014

Soup for dummies – Sopat! paljastaa himotut soppareseptit



Nyt se on täällä. Nimittäin Sopat! –kirja, josta  löytyy ravintoloitsija Marc  ”Acko” Aulénin suosituimmat keittoreseptit. Mukana on muun muassa Helsingin parhaaksi keitoksi valitun bouillabaissen ohje.  Acko kertoi kirjan pressitilaisuudessa, että tämä mainio keitto ei alussa meinannut millään mennä kaupaksi.  Syy oli vaikeasti lausuttavassa nimessä. Suomalainen ei halua nolata itseään ja maukas kalakeitto jäi tilaamatta. Kun nimi suomennettiin ja taululle lisättiin lausumisohje (bujabess), kauppa alkoi käydä.


Kirjassa on noin kolmekymmentä Marcin omaa keittoreseptiä ja monikäyttöisiä lisukeohjeita. Soppamestarin keittojen ohella saamme nauttia tunnettujen suomalaisten suosikkikeitoista. Mukana on europarlamentaarikkoja, elokuvaohjaaja, Grammy Award –voittaja ja muita musiikkimaailman tunnettuja nimiä. Muun muassa Anna Puu, von Hertzen Brothersin jäsenet ja Mikko Kuustonen jakavat kirjassa suosikkisoppareseptinsä. 


Ruoan valokuvaaminen on todella haasteellista, sen tietää jokainen harrastajakuvaaja, myös allekirjoittanut. Tässä kirjassa on todella hienoja ja rohkeita kuvia ja niiden takana on lahjakas valokuvaaja eli eteläkorealaissyntyinen Jaeseong Park. Marcilla ja Jaeseong tuntevat toisensa hyvin ja se näkyy myös kirjassa, jossa on oma rento tyylinsä. Marcin ruokafilosofia on helppo: yksinkertaisilla resepteillä ja raaka-aineita kunnioittamalla saadaan nopeasti loihdittua todellisia makunautintoja. ”Loistaviin lopputuloksiin ei tarvita tähtitiedettä eikä paljon rahaa. Ei myöskään tarvitse tehdä pitkiä matkoja erikoiskauppoihin”, Marc toteaa. Keep it simple!


Mistä näitä keittoja sitten saa? No, tietysti Helsingin Kruunuhaasta Qulma -ravintolasta. Qulma täyttää tänä vuona neljä vuotta ja tarjoaa sekä aamiaista, lounasta että lauantaibrunssia.  Myös omassa keittiössä kannattaa kokeilla näitä herkullisia reseptejä. Tänään tarjolla oli mustajuurisoppaa ja jambalayakeittoa. Molemmat olivat todella maukkaita. Kirjasta löysin monta reseptiä, joita haluan kokeilla esim. tomaatti-bataattisoppa, parsakaali-aurajuustokeitto ja rakuuna-porkkana-fetakeitto.  Ja kaikki mainiot lisukkeet: pesto, paistetut kurpitsansiemenet, majoneesi ja Nordic Dynamite… 


Haluatko sinä oman Sopat!-kirjan?

Kommentoi tätä kirjoitusta ja kerro mikä on sinun suosikkikeittosi ja olet mukana arvonnassa.  Voit osallistua arvontaan myös Facebookissa.

Kaikkien kommentoijien ja Facebook -tykkääjien kesken arvotaan Sopat!-kirja soppamestari Marc Aulénin henkilökohtaisella tervehdyksellä varustettunaArvonta suoritetaan 17.3.

Kirjaprojekti alkoi noin vuosi sitten.

Iloiset Marc & Jaeseong - ensimmäinen kirjaprojekti
onnistui erinomaisesti.

Qulman keitoilla on monta ystävää.

Kirjassa on myös lisukkeiden reseptejä.

Annukan Jambalayakeitto, nam!

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Kukkakaalipohjasta syntyy pizza ilman jauhoja



Oletko kuullut kukkakaalipizzasta? Näin TV:ssä ohjelman, jossa valmistettiin pizzapohja kukkakaalista ja päätin kokeilla. Netistä löytyy erilaisia ohjeita, joista kokosin omani.

Ainekset:
1 kukkakaali
2,5 dl raastettua vähärasvaista mozzarellajuustoa
2 kananmunaa
0,5 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa tai pizzamaustetta
1/2 tl chilimaustetta

Pese ja kuivaa kukkakaali ja pilko se pieniksi paloiksi.  Lisää kukkakaalin palaset tehosekoittimeen ja hienonna varovasti pieniksi palasiksi. Tämä vaihe oli varsin hankalaa, joten ole kärsivällinen. Vaikka minulla on varsin tehokas sekoitin, en meinannut millään saada kukkakaalia muruiksi, mutta se onnistui lopuilta, pieni määrä kerrallaan. Työtaso ja lattia olivat sen jälkeen täynnä pieniä kukkakaalinpalasia.

Joissakin ohjeissa neuvotaan laittamaan hienonnettu kukkakaali kulhoon ja mikroon lämpenemään neljäksi minuutiksi. Kun kukkakaali on hieman jäähtynyt, tulisi palasista puristaa ylimääräinen vesi talouspaperilla. Pistin kukkakaalikulhoon mikroon vain pariksi minuutiksi, eikä tässä ajassa syntynyt mitään ylimääräistä nestettä.

Sekoita kulhossa raastettu juusto, basilika, oregano, chilijauhe ja kananmunat ja lisää kukkakaalin palaset joukkoon ja sekoita. Levitä uunipellille leivinpaperia ja muotoile taikinasta yksi iso tai pari pientä pizzapohjaa öljytyn leivinpaperin päälle. Lisää pizzapohjalle tomaattikastiketta ja haluamasi täytteet ja paista uunissa 220 asteessa 18-20 minuuttia tai kunnes pizzan pinta on sopivan värinen. Maku oli varsin hyvä ja huomasin, että olisin voinut olla rohkeampi mausteiden kanssa, koska kukkakaali on aika miedon makuinen. Mutta kannattaa kokeilla ja lisää pohjaan vaikka valkosipulia ym. mausteita, joista pidät.  

Tonnikalatäyte.

Hienonnettu kukkakaali menossa mikroon.

torstai 20. helmikuuta 2014

Rapea Kauracrunchy



Löysin tämän reseptin kaurahiutalepaketin kyljestä ja päätin kokeilla. Kauracruncy toimii omatekoisena myslinä tai välipalana tai jopa jälkiruokana jogurtin, rahkan ja/tai marjojen ja hedelmien kanssa.
 

2-4 annosta
10 g margariinia tai voita (käytin sydänmerkittyä ruokaöljyä)
1/2 dl (50 g) hunajaa (käytin agaavesiirappia)
2 dl Myllyn Paras Pikakauta + Kuitu hiutaleita
1 tl kanelia

Sulata rasva ja hunaja paistinpannulla liedellä. Lisää pannulle hiutaleet ja anna seoksen paahtua miedohkolla lämmöllä koko ajan sekoittaen n. 5 min. Anna jäähtyä. 




tiistai 18. helmikuuta 2014

Hunajainen bataattivuoka



Tämä on helppo vuoka, joka sopii esimerkiksi broilerin lisukkeeksi.

1 iso bataatti
1/2 dl ruokaöljyä esim. rypsi-, seesami- tai oliiviöljyä
3 rkl agaavesiirappia tai juoksevaa hunajaa
3 tl muskottipähkinää
pippuria
suolaa maun mukaan

Sekoita ruokaöljy, siirappi ja mausteet keskenään kulhossa. Pese bataatti juuresharjalla ja leikkaa se n. 1/2-1 cm viipaleisiin ja lisää kulhoon ja sekoita kunnolla. Lado bataattiviipaleet voideltuun uunivuokaan, kaada loput öljy-mausteseoksesta päälle ja paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia. Sekoittele bataatteja välillä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...