Nyt se on täällä. Nimittäin Sopat! –kirja, josta löytyy ravintoloitsija Marc ”Acko” Aulénin suosituimmat keittoreseptit.
Mukana on muun muassa Helsingin parhaaksi keitoksi valitun bouillabaissen ohje. Acko kertoi kirjan pressitilaisuudessa, että
tämä mainio keitto ei alussa meinannut millään mennä kaupaksi. Syy oli vaikeasti lausuttavassa nimessä.
Suomalainen ei halua nolata itseään ja maukas kalakeitto jäi tilaamatta. Kun
nimi suomennettiin ja taululle lisättiin lausumisohje (bujabess), kauppa alkoi
käydä.
Kirjassa on noin kolmekymmentä Marcin omaa keittoreseptiä ja
monikäyttöisiä lisukeohjeita. Soppamestarin keittojen ohella saamme nauttia
tunnettujen suomalaisten suosikkikeitoista. Mukana on europarlamentaarikkoja,
elokuvaohjaaja, Grammy Award –voittaja ja muita musiikkimaailman tunnettuja
nimiä. Muun muassa Anna Puu, von Hertzen Brothersin jäsenet ja Mikko Kuustonen
jakavat kirjassa suosikkisoppareseptinsä.
Ruoan valokuvaaminen on todella haasteellista, sen tietää
jokainen harrastajakuvaaja, myös allekirjoittanut. Tässä kirjassa on todella hienoja ja rohkeita
kuvia ja niiden takana on lahjakas valokuvaaja eli eteläkorealaissyntyinen Jaeseong Park. Marcilla ja Jaeseong tuntevat toisensa hyvin ja se näkyy myös kirjassa,
jossa on oma rento tyylinsä. Marcin ruokafilosofia on helppo: yksinkertaisilla
resepteillä ja raaka-aineita kunnioittamalla saadaan nopeasti loihdittua
todellisia makunautintoja. ”Loistaviin lopputuloksiin ei tarvita tähtitiedettä
eikä paljon rahaa. Ei myöskään tarvitse tehdä pitkiä matkoja erikoiskauppoihin”,
Marc toteaa. Keep it simple!
Mistä näitä keittoja sitten saa? No, tietysti Helsingin
Kruunuhaasta Qulma -ravintolasta. Qulma
täyttää tänä vuona neljä vuotta ja tarjoaa sekä aamiaista, lounasta että
lauantaibrunssia. Myös omassa keittiössä
kannattaa kokeilla näitä herkullisia reseptejä. Tänään tarjolla oli
mustajuurisoppaa ja jambalayakeittoa. Molemmat olivat todella maukkaita. Kirjasta
löysin monta reseptiä, joita haluan kokeilla esim. tomaatti-bataattisoppa,
parsakaali-aurajuustokeitto ja rakuuna-porkkana-fetakeitto. Ja kaikki mainiot lisukkeet: pesto, paistetut
kurpitsansiemenet, majoneesi ja Nordic Dynamite…
Haluatko sinä oman Sopat!-kirjan?
Kommentoi tätä kirjoitusta ja kerro mikä on sinun
suosikkikeittosi ja olet mukana arvonnassa. Voit osallistua arvontaan myös Facebookissa.
Kaikkien kommentoijien ja Facebook -tykkääjien kesken
arvotaan Sopat!-kirja soppamestari Marc
Aulénin henkilökohtaisella tervehdyksellä varustettuna. Arvonta suoritetaan 17.3.
![]() |
Kirjaprojekti alkoi noin vuosi sitten. |
![]() |
Iloiset Marc & Jaeseong - ensimmäinen kirjaprojekti onnistui erinomaisesti. |
![]() |
Qulman keitoilla on monta ystävää. |
![]() |
Kirjassa on myös lisukkeiden reseptejä. |
![]() |
Annukan Jambalayakeitto, nam! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti