keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Pavlova


Bloggaus on jäänyt viime aikoina vähemmälle huomiolle, mutta uusia päivityksiä on tulossa lähipäivinä.
Jos sinulla on vielä viime sadon marjoja pakastimessa, ne sopivat pavlolan täytteeksi. Marjainen pavlova sopii hyvin myös Vappubrunssipöytään ja muihin kevään juhliin. Iloista Vappua kaikille!

Pohja
4 kpl kananmunanvalkuaista
0,5 ml suolaa
2 dl tomusokeria
1 rkl maissijauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl valkoviini- tai omenaviinietikkaa

Täyte
Omenasosetta
2,5 dl vähärasvaista vispautuvaa vaniljakastiketta
½ l mansikoita tai muita marjoja maun mukaan esim. vadelmia, mustikoita
2 kiiviä
1 banaani tai viinirypäleitä
vähän limemehua

Valmistus:
Lämmitä uuni 225-asteiseksi. Vatkaa kananmunanvalkuaiset suolan ja sokerin kanssa kovaksi kiiltäväksi vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen samalla aikaa vatkaten (n. 10 min). Lisää maissijauhot, vaniljasokeri ja etikka ja jatka vatkaamista.

Levitä leivinpari uunipellille ja piirrä ruokalautasen avulla pyöreä ympyrä papeille, koko 20-22 cm. Voitele leivinpaperi rasvalla ja siivilöi päälle ohut kerros maissi- tai perunajauhoja. Nostele lusikalla marenkivaahtoa leivinpaperille piirretyn ympyrän sisään ja tee vaahdosta reunoja, jotta täyte pysyy kakun sisällä.

Laske uunin lämpötila 125-asteeseen ja nosta uunipelti uunin alatasolle ja paista 1,5 tuntia. Sammuta uuni ja anna pohjan paistua jälkilämmössä vielä ainakin puoli tuntia tai kauemmin. Tällä tavalla pohjasta tulee rapea ja sisältö on vaahtokarkkimaisen pehmeä. Nosta pohja tarjoiluvadille ja lisää ohut kerros omenasosetta, lemon curdia tai hilloa maun mukaan ja muutama tippa limemehua. Koristele vatkatulla vaniljakastikkeella, marjoilla ja hedelmillä. Tarjoile heti rapaperi- tai muun raikkaan mehun, kahvin tai kuohuviinin kanssa. 


torstai 17. huhtikuuta 2014

Timjaminmakuinen avokadorahka



Tämä raikas rahka voidaan käyttää levitteenä tai lisukkeena kalan tai kanan kanssa.  Avokado sisältää hyvää rasvaa ja proteiinia on hyvä syödä joka aterialla. Proteiini pitää nälän poissa ja toimii lihasten rakennusaineena.
2 avokadoa
1 dl rahkaa
1/2 sitruunan mehu
1 tl kuivattua timjamia tai 1-2 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
1/2 tl suolaa
vähän sitruunapippuria

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Lenkkeilyä ja Shindo -rentoutusvenyttelyä



Tänään oli ihana kevätpäivä, tuli melkein Vappu mieleen. Terasseilla oli jo paljon väkeä ja niin oli Keskuspuiston lenkkipoluillakin. Kävin äsken perinteisellä 7 kilometrin rasvanpolttolenkilläni eli etenin etanavauhtia. Vauhdilla ei ole tässä vaiheessa väliä, koska liikunnan teholla ei ole merkitystä harjoituksen kokonaisenergiaan. Eli kymmenen kilometrin juokseminen puolessa tunnissa kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin saman matkan juokseminen puolta hitaammin eli tunnissa. Nyrkkisääntönä on, että juokseminen tasamaalla kuluttaa noin 1 kcal/kg/km juoksunopeudesta riippumatta. Tämän olen lukenut kirjasta Liikuntaravitsemus (Illander & co).  Kokeile vaikka. Energiankulutukseen vaikuttaa tietysti maasto, lämpötila, pukeutuminen, oma kunto jne. joten testi kannattaa tehdä samana päivänä ja samassa maastossa. Kovatehoisen liikunnan jälkeen aineenvaihdunta ja siten energiankulutus pysyy  kuitenkin kauemmin aktiivisena, eli ”jälkipoltto” kuluttaa lisää kaloreita. Myös intervalliharjoitus kuten HIIT lisää energiankulutusta.

Mutta nyt pitää venytellä. Sain Shindo -ohjaajalta venyttelyohjeita kotikäyttöön ja tänään niitä tarvitaan. Sekä ristiselässä että yläselässä on jäykkyyttä ja myös reidet kaipaavat venyttelyä. Jos haluat kokeilla, lämmittele ensin. Shindo –rentoutusvenytykset tehdään rauhallisesti ja lempeästi. Hengittele rauhallisesti sisään ja ulos. Pieni kipu on sallittu, mutta ole varovainen, liikkeen aikana tulisi voida rentoutua. Huomenna vuorossa on hieronta, jonka jälkeen olen toivon mukaan valmiina tarttumaan golfmailoihin pitkän tauon jälkeen.

Jalkapohjat yhdessä -venytys
Alue: Sydän-Ohutsuoli
Sisäänhengityksellä sydämen lempeyttä ja iloa, uloshengityksellä pois sydämen kovuutta ja hysterian tunnetta. 


Venytys selinmakuulla
Maha-Perna
Sisäänhengityksellä mielen selkeyttä ja seesteisyyttä, uloshengityksellä vapautetaan ylihuolehtivaisuutta ja murheita. 


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen – ihana syy herkutella



Pasha on minun suosikkini kaikista pääsiäisherkuista. Mämmiä en pysty syömään, lammasta en halua syödä ja suklaatakaan en ole viime vuosina syönyt juuri ollenkaan. Mignonmunat eivät ole koskaan olleet minun makuuni.  Mutta pasha ja muut rahkajälkkärit ovat suurinta herkkua. Tässä pasharesepti, jota olen testannut.

Pasha 
250 g             maitorahkaa
100 g             pehmeää voita
1                    keltuainen
1 dl                sokeria (voit kokeilla myös steviaa tai karppisokeria)
2 dl                kuohukermaa
3 tl                 vaniljasokeria (tai 1 tl aitoa vaniljaa)
1 rkl               sitruunamehua
2 rkl               rouhittua mantelia
1 rkl               korintteja tai rusinoita
2 rkl               sukaattia

Ohjeesta tulee yksi pieni pasha. Liota pashamuottia noin tunnin ajan. Kiehauta sideharso. Jäähdytä se kylmässä vedessä ja kierrä kuivaksi. Vuoraa pashamuotti tai kahvinsuodatin sideharsolla.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Vaahdota toisessa kulhossa huoneenlämmössä pehmennyt voi ja sokeri. Lisää joukkoon mausteet, rahka, keltuainen ja kermavaahto sekä maustavat ainekset. Aseta pashamuotti kulhoon. Lusikoi massa sideharsolla vuorattuun muottiin. Peitä pasha harson reunoilla ja pane kulho pashoineen jääkaappiin. Anna pashan valua seuraavaan päivään. Kumoa pasha vadille. Irrota sideharso ja korista pasha esimerkiksi säilykehedelmillä. Alkuperäinen resepti: Kotiliesi.

Pasha kruunaa Pääsiäisen.

Gastro-messuilla bongattu kerrosmämmi - vaniljan ja
kinuskin makuisena. Tämä ei ole gluteeniton tuote.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Luomu- ja lähiruokamessuilla



Kävin viime perjantaina Helsingin Messukeskuksessa katsastamassa tämän vuoden luomu- ja lähiruokatarjontaa. Messut järjestettiin nyt toista kertaa ja kuten viime vuonna, samaan aikaan Lastenmessujen kanssa. Tällä kertaa Lastenmessut olivat vallanneet ison messusalin kun taas ruokamessujen tila oli Sali 2, eli hieman piilossa. Ruokamessut olivat aika pienet verrattuna viime vuoteen, mutta syynä saattaa olla Gastromessut, jotka pidettiin viime kuussa, ja joissa oli samoja näytteilleasettajia.

Uusi tuttavuus. Pitää testata.

Salaattiin tai lisukkeeksi, voileivän päälle jne.



Ruischipsit.

Paikalla oli paljon makeisia, kuten englantilaista
toffeeta.

Kotimaista suklaata.

Sate suklaa on tuttu monesta tapahtumsta.




perjantai 11. huhtikuuta 2014

VIP-aamiaisella



Jotkut aamut alkavat paremmin. Eilen sain mukavan startin päivään, kun osallistuin aamiaistilaisuuteen, joka kaikki yksityiskohdat osuivat kohdalleen.  Kyse oli Kilta-salin VIP aamiainen, jonne saan silloin tällöin kutsuja. Aamiaispöytä notkui herkkuja ja tarjolla oli kesäisiä aamiaisjuomia, luomujogurttia, tuorepuuroa ja marjoja, tuulihattuja ja munakasta ja parsa-korvasienipaistosta.  Sain myös oman valikoiman gluteenittomia pikkuherkkuja ja kolmioleipiä. Lisäksi paikalla oli luomuviiniedustaja Ekowine, joka tarjosi luomukuoharia.

TV-kokki (ohjelmasta Mitä tänään syötäisiin?) Alex Nurmi kertoi tämän kesän ruokatrendeistä. Brasilia on pinnalla tänä vuonna, koska siellä järjestetään jalkapallon MM-kisat ja myös brasilialainen ruoka tulee varmaan tänä vuonna kaikille tutuksi. Täytyy myöntää, etten tunne brasilialaisia makuja kovin hyvin. Minulle tulee Brasiliasta mieleen maustetut padat, hedelmät ja papumuhennos. Täytyy tutkia reseptejä vähän tarkemmin ja kokeilla uusia makuja. Muita kesän trendejä Alexin mukaan ovat vihreät smoothiet ja juomat ja erityisesti viherkaali. Luomu- ja lähiruoan suosio kasvaa edelleen ja olenkin kohta lähdössä Luomu- ja lähiruokamessuille katsastamaan tämän vuoden tarjontaa.

Jälkiruokalajitelma parhaasta päästä.

Pienet munakkaat ja parsa-korvasienipaistosta.

Aamiaismenu.

Pienet munakkaat voi valmistaa uunissa
ja lämmittää pannussa.

Tuorepuuroa ja marjoja.

Oranssi viini on italialaista
Pinot Grigiota. Maku on
perinteistä PG:ta hapokkaampi.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...