torstai 26. kesäkuuta 2014

Islanti osa 3 - Ruokailu ja shoppailu

Tässä tulee kolmas ja viimeinen postaus huhtikuisesta Islannin matkasta. Aikaisemmat postaukset Reykjavik ja Retkellä Blue Lagoon ja Golden Circle löytyvät linkkien kautta. Tällä kertaa keskityn ruokaan eli kahviloihin ja ravintoloihin sekä shoppailuun.

Tyypillistä islantilaista ruokaa ovat lammas ja kala, mutta tarjolla on myös esimerkiksi italialaisia, intialaisia, thaimaalaisia ja japanilaisia ravintoloita. Myös kasvisravintoloita ja tapaspaikkoja löytyy. Mielenkiintoinen piirre on, että Islannissa on paljon yksityisiä ravintoloita, eli kansainväliset ketjut eivät ole vielä vallanneet markkinoita - onneksi. Varsinkin persoonallisia kahviloita löytyy paljon ympäri Reykjavikia. Palvelu ravintoloissa ja kahviloissa on asiallista mutta ehkä ei niin sydämellistä kuin muissa Pohjoismaissa. Islantilaisia ei small talk kiinnosta, tai ainakin tällainen tunne minulle jäi tästä lyhyestä vierailusta. Hintataso ravintoloissa on samanlaista kuin Suomessa ainakin ruoan osalta.

Shoppailu jäi tällä kertaa vähemmälle. Ostettavaa toki löytyi, mm. islantilaista designia kuten sisustustavaroita, koruja ja lämpimiä vaatteita kuten villapaitoja, huiveja, päähineitä ym. sekä paikallista luonnonkosmetiikka. Reykjavikista löytyy isoja kirjakauppoja ja niiden yhteydessä on kahviloita. Kirjakaupoista löytyy myös matkamuisto-osasto ja levyjä. Emme käyneet ostoskeskuksissa, koska niitä ei sattunut matkan varrelle. Myös kirpputorit jäivät kokematta, mutta niitä on ympäri kaupunkia. Keflavikin lentokentällä on aika paljon myymälöitä ja verovapaita tuotteita voi ostaa myös saapuessa. Alkoholipitoiset juomat ovat erittäin kalliita Islannissa. Tässä kuvasatoa matkalta:
Iceland Small world on kuuluisa valokuvakirja.

Vanhassa satamassa on paljon kalaravintoloita, jotka
tarjoavat tuoreita merenantimia.


Koparin kala-annos oli hyvä. Lisukkeena mm. pinaattia.

Leipä tarjottiin säkistä. Glutenittomia vaihtoehtoja löytyi
vaihtelevasti. Hotellista sai gluteenitonta leipää ja joissakin
kahviloissa oli hyvä valikoima gluteenittomia tuotteita.

Kahviloissa on paljon herkkuja ja erikoisuuksia.

Kahvilan valaimiset ovat islantilaista muotoilua.

Tässä piparkakkutalossa on gourmetravintola.

Gullfossin ravintolan kakkutarjontaa. Skyr-rahkaa on myynnissä
joka paikassa.

Blue Lagoonin kahvilan välipalalautanen. Juustoa ja hedelmiä.

Italialainen Caruso oli hyvä valinta. Ravintola on erittäin
suosittu ja vapaita pöytiä löytyi vasta 3. kerroksesta.

Sushi samban annos oli matkan parhaita. Tuoretta, maukasta
kalaa ja riisi oli todella herkullista.

Tämä on Reykjavikin suosituimpia kahviloita.

Ostin kuivattua kalaa kotiin. En ole vielä maistanut.

Luonnonkosmetiikkaa Islannista.

Suomi PRKL!-kaupan tarjontaa. Suomalaista muotoilua.

Villatuotteita oli myynnissä joka puolella.

Ostin villasukat - niitä tarvitaan aina.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Päivä Tallinnassa – shoppailua ja fiilistelyä



Juhannuksen ajankohta Virossa on aina 24. kesäkuuta. Edellinen päivä eli eilen oli Juhannusaatto. Virossa juhannusaatolle on sijoitettu myös tärkeä kansallinen juhlapäivä Voitonpyhä (Võidupüha). Juhannusaattona kaupat ovat auki, mutta jotkut sulkevat aikaisemmin. Tallinnan keskustassa ei näkynyt vielä mitään juhlintaa ja oli muutenkin aika hiljaista. Jotkut kauneussalongit olivat myös eilen kiinni, mutta jalkahoitoon ym. ei jäänyt loppujen lopuksi aikaa.

Turisteja oli Vanhassa kaupungissa jonkun verran liikkeellä ja sää muuttui päivän aikana aurinkoiseksi. Terasseilla oli tilaa ja niin oli isoissa kenkä- ja vaateliikkeissäkin. Alennusmyynnit olivat alkaneet joissakin kaupoissa, mutta esimerkiksi Viru-keskuksessa alet alkavat Juhannuspyhien jälkeen.  Edellisestä Tallinnan-reissustani oli puoli vuotta ja jälleen oli tullut uusia ravintoloita ja kahviloita, mm. ensimmäinen Gastro Pubi Clayhills on avattu. Tällä kertaa kävimme syömässä Pulcinellassa, joka on tuttu paikka ja rento italialainen ravintola. Ruoka on aina laadukasta. 

Vanhassa kaupungissa kiertävä turistijuna.


Tallinnan ja koko Viron vanhin toimiva kahvila Maiasmokk
on toiminut samassa paikassa jo vuodesta 1864 lähtien. Terassilla
on pöytiintarjoilu, siistit pöytäliinat, lämmittimet, kukat
terassimenu ym. Voittaa Suomen terassit mennen tullen.


Paahdetut mantelit Tallinnan Raatihuoneentorilla.

Tommy Hilfigerin jakku.

Kuten tämäkin.

Glenfieldin outletissa kannattaa
aina poiketa.

Tallinnan ensimmäinen Gastro Pub.

Kenkäliikkeissä oli eilen tilaa.

Veta-liikkeen kauniita kankaita.

Saman liikkeen kesäiset tyynyt.

Pulcinella ravintolan sisäänkäynti.
Jättikatkaravut ja maa-artisokka.
Panna Cotta mansikkakastikkeella.
Vanhan kaupungin seinätaidetta.
Vanha Sinisilmä ja Audrey.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Jäätelökin voi olla lähiruokaa



Me suomalaiset rakastamme jäätelöä ja syömme eniten jäätelöä Euroopassa ja koko maailmassa kolmanneksi eniten. Keskimäärin syömme vuodessa noin 13 litraa henkeä kohden ja jopa 97 prosenttia suomalaisista pitää jäätelöstä. Jäätelöissäkin on eroja. Markkinoita hallitsevat muutamat isot kansainväliset ja kotimaiset brändit, mutta myös kotimaista tilajäätelöä on saatavilla. Laadukkaat tilajäätelöt ovat yleensä lisäaineettomia, ja suosin näitä tuotteita kun haluan kunnon jäätelöä ilman turhia säilöntä- ja muita lisäaineita.Tilajäätelön hintatason on korkea, eikä jäätelö sovi päivittäiseen herkutteluun, mutta soveltuu silloin tällöin juhlahetkien kohokohdaksi.


Herrgårdsglass
Vähän parempaa jätskii landelta – tämä on tenholalaisen Herrgårdsglassin asiakaslupaus. Jäätelö myydään, paitsi yrityksen omassa kahvilassa, useassa kymmenessä myyntipaikassa Etelä-Suomessa sekä markkinoilla ja messuilla. Herrgårdsglass on valmistettu Tenholassa oman kotitilan maidosta. Muut raaka-aineet valitaan tarkasti, tuotannossa käytetään vain luonnollisia lisäaineita ja hedelmät ja marjat tulevat osittain lähialueelta. Makuja on monia, reseptejä löytyy useita satoja erilaisia ja näistä Tenholassa on testattu arvioitu sata. 


Sjundbyn jäätelö

Sjundbyn jäätelö sai alkunsa kesällä 2012 matkailuyrittäjän avatessa kesäkahvilan Sjundbyn linnan vanhassa viljamakasiinissa. Tällä hetkellä löytyy yksitoista eri makua tuotannossa, esimerkkeinä raparperi, metsämansikka, omena, mustaherukka ja suklaajäätelö Venezuela. Jäätelössä ei käytetä keinotekoisia lisäaineita, vaan jäätelön puhdas ja voimakas maku saadaan aikaan lisäämällä jäätelöön reilusti marjoja, hedelmiä jne. Marjat ja hedelmät pyritään hankkimaan niin läheltä kuin mahdollista, suuri osa tulee siuntiolaisista puutarhoista ja metsistä

Raparperijäätelö oli ensimmäinen Sjundbyn jäätelömauista ja se on saanut monta ystävää. 



Lilla Hembageriet

Karjaan Lilla Hembageriet aloitti jäätelötuotannon vasta kesällä 2013 ja jäätelöstä tuli heti suosittu. Lilla Hembageriet on keskittynyt kahteen suosittuun makuun: mansikka ja suklaa. Jäätelö myydään yksinomaan yrityksen omassa kahvilassa Karjaalla. Mansikkajäätelön maku on hyvin pehmeä ja muistuttaa eniten omaa kotijäätelöäni, jonka resepti löytyy tästä linkistä.



keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Mustaherukka-lime juustokakku



Tämä juustokakku on gluteeniton ja maidoton ja valmistettu ilman kananmunaa, hiivaa, liivatetta ja uunia.


Pohjaa varten löysin uuden tuotteen: Le Pain de fleurs, joka on gluteeniton kanstanjanäkkileipä. Leipä on rapeaa ja hyvin maukasta sellaisenaan ja valmistettu riisijauhosta, kastanjajauhosta (30 %) ja suolasta < 1 %. Leipä löytyi tavallisesta marketista.

Ravintosisältö per 100 g

Energiaa                                      363 kcal
Proteiinia                                       5,0 g
Hiilihydraatteja                             81,8 g joista sokeria 6,3 %
Rasvaa                                            1,6 g
Kuitupitoisuus                                5,3 g


Täytteen maitotuotteet (tuorejuusto, rahka ym.) korvasin Alpron Mild & Creamy vaniljanmakuisella kasvipohjaisella tuotteella.  Tuote on valmistettu soijapavuista ja energia-arvo 100 grammaa kohti on:

Energiaa                                         78 kcal
Proteiinia                                        3,7 g
Hiilihydraatteja                                9,2 g, josta sokeria 9,2 g
Rasvaa                                            2,2 g, josta tyydyttyneitä 0,4 g
Ravintokuitua                                  0,6 g



Pohja:
10-12 palaa kastanjanäkkileipää
1  dl sokeritonta maapähkinälevitettä
1/4 tl suolaa
2 tl kanelia
1 rkl hunajaa
Täyte:
5 dl vaniljanmakuista Mild & Creamy
2 dl mustaherukoita
1 limen mehu
2 rkl kookosrasvaa
juoksevaa hunajaa tai agavesiirappia tarvittaessa


Laita näkkileipäpalat kestävään pakastepussiin ja murskaa ne nuijalla tai käsin hienoksi muruksi ja kaada kulhoon. Lisää pehmeä maapähkinälevite, juokseva hunaja, suola, ja kaneli. Sekoita kunnes sinulla on pehmeä murutaikina. Jos taikina on liian kova, lisää vähän kuumaa vettä.  Käytä vuokaa, jossa on irrotettavat reunat. Laita leivinpaperi vuoan pohjalle ja painele ruokalusikan avulla murutaikina tiukasti peittämään koko pohjan. Siirrä vuoka jääkaappiin tekeytymään.
Lämmitä kookosrasva nopeasti mikrossa tai vesihauteesta jos se on kovaa.  Sekoita täytteen ainekset keskenään sauva- tai tehosekoittimella ja levitä seos pohjan päälle. Tasoita pinta tarvittaessa. Laita jääkaappiin yön yli tai pakastimen 1-2 tunniksi. Ota kakku huoneenlämpöön 10-15 minuuttia ennen tarjoilua. Ripottele pinnalle huolellisesti pestyn limen raastettua kuorta ja marjoja ja hedelmiä maun mukaan.
Tämän kakun pohja on mielestäni aidon juustokakun makuinen ja näköinen. 





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...