Tänä viikonloppuna vietettiin Hangon Fotofestivaalia.
Festivaaliohjelmassa oli jälleen paljon mielenkiintoisia luentoja,
workshoppeja, näyttelyitä ja retkiä. Ehdin vasta tänään piipahtaa Hangossa ja
jäljellä oli enää yksi luento, eli Arja Järvilehdon luento teemalla Elävämpi
maisemakuva. Luentoon kuului myös kuva-arvio osallistujien etukäteen
toimittamista kuvista. Valitettavasti arvioitavia kuvia oli vain kourallinen.
Kuvakritiikki on arka asia ja monet kuvaajat haluavat olla nimettömiä. Kahden
tunnin luento supistui 50 minuutiksi ja 15 euron luentomaksu tuntuu
ylimitoitetulta. Kolmellakympillä olisi saanut festivaalipassin, ja sillä olisi
voinut osallistua koko ohjelmaan. Tällä kertaa minulla ei ollut siihen
mahdollisuutta.
Hangon Casinolla oli myös valokuvausmessut ja kolme eri
näyttelyä. Lisäksi screenillä pyöri tämän vuoden valokuvauskilpailun satoa. Kilpailun
teema oli ”Hangon Valo” ja osallistuin kolmella kuvalla. Bongasin ruudulta
yhden omista kuvistani. Huomasin vasta jälkeenpäin netistä, että olin saanut
kunniamaininnan juuri tällä kuvalla. Kiva yllätys!
![]() |
Kuvan nimi on Heijastuksia ja se on otettu Itäsatamassa. |