Kun vierailin
Porvoossa noin neljä viikkoa sitten, talvesta ja joulutunnelmasta ei ollut
tietokaan. Nyt tilanne on toinen. Jouluun on enää kuukausi aikaa ja meillä on
jopa etelässä hieman lunta. Maria Drockilan kynttiläpajat ovat muutaman kuukauden
toimivia kausimyymälöitä, joita on tänä vuonna peräti 27 kappaletta. Yksi
sijaitsee Porvoossa, aivan Vanhan Porvoon kupeessa. Täällä myydään Suomessa
käsityönä valmistettuja kynttilöitä, jotka tuovat valoa kaamokseen.
Kynttilöistä
on tullut suosittu sisustuselementti ja Drockilan kynttilöillä voi luoda
persoonallisen ja harmonisen tunnelman. Myös kynttilöiden suunnittelussa
seurataan trendejä ja kauden värejä. Esillä oli paljon valkoisia, punaisia,
kullan ja hopean värisiä kynttilöitä, mutta myös mustia kynttilöitä. Tämän sesongin
Maria Drockila -uutuutena esitellään käsin maalatut kynttilät. Joulun aikaa on
kynttilöiden huippusesonkia, mutta kynttilöitä käytetään ympäri vuoden.
![]() |
Kauniit joulunpunaiset lahjakassit. |
![]() |
Kynttiläpaja osoitteessa Rihkamakatu 4. |
![]() |
Joulutunnelmaa. |
![]() |
Ovaali pihlajalintu on yksi suosikeistani. |
![]() |
Hauskat munanmuotoiset tonttukynttilät. |
![]() |
Halloween kynttilät. |
![]() |
Kullanväriset kynttilät luovat juhlatunnelmaa. |
![]() |
Musta on harvemmin nähty väri kynttilöissä. |
![]() |
Kotimaista käsityötä. |
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti