keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Aloita uusi vuosi vähäsokerisella kuukaudella



Sokerin haittavaikutukset ovat nousseet viime aikoina esille monessa eri yhteydessä. Sokeri saattaa aiheuttaa ylipainoa ja lisää riskiä sairastua tyypin kaksi diabetekseen.  Ruokavaliosta on vaikeaa saada täysipainoista, jos se sisältää runsaasti sokeria. Sokeri aiheuttaa verensokerin nopeaa heilahtelua, mikä hankaloittaa nälän- ja syömisenhallintaa. Lisäksi sokeri koukuttaa ja sitä on saatava koko ajan lisää. Miksei aloittaa uusi vuosi vähäsokerisella ruokavaliolla. Jo muutamassa viikossa huomaa eron, tämän tiedän kokemuksesta. 


Täysin sokeriton ruokavalio ei ole nykyihmiselle mahdollista, sillä sokeria on lähes kaikessa ruoassa, leivässä, maitotuotteissa, kastikkeissa jne. mutta sokeria voi hyvin vähentää ilman että elämänlaatu kärsii. Olemme niin tottuneita siihen, että palkitsemme itseämme jollakin makealla, kuten leivonnaisella, jäätelöllä tai suklaalla. Vaihtoehtoja toki löytyy ja totumme pian vähäsokeriseen makuun. Hedelmät, pähkinät ja marjat maistuvat vähän ajan päästä ”makeilta” ja voimme näillä korvata jälkiruoat ja mieliteot. 


 Motivire, joka on liikuntaan ja hyvinvointiin kannustava palvelu, haastaa taas ottamaan osaa teemakuukauteen Vähäsokerinen tammikuu 2015. Teematammikuun tavoitteena on tarkastella omia ravintotottumuksiaan, ja pyrkiä löytämään edes yksi muutos, joka vie kohti laadukkaampaa ruokavaliota. Facebook-sivuilla voi ilmoittautua mukaan kampanjaan ja kotisivuilta löytyy lisävinkkejä siitä, miten vähentää sokerin kulutusta.

Tässä elintarvikkeita, joita kannattaa välttää:
• makeiset ja jäätelöt

• makeat leivonnaiset ja keksit

• sokeroidut jälkiruoat

• virvoitusjuomat

• muut sokeroidut tuotteet

• makeat välipalat, suklaavanukkaat ym.

• murot & myslit, joissa sokeria yli 10g /100g

• täysin vaalea leipä sekä vaaleat suolaiset leivonnaiset, kuten vehnäjauhosta leivotut piirakat, pizzat, pasteijat ym.

• jogurtit, viilit, rahkavälipalat ym. joissa sokeria on yli 8g/100g.


Listassa ei mainita alkoholijuomia, mutta niissäkin on paljon sokeria. Tässä linkki, jossa voit tarkistaa alkoholijuominen alkoholipitoisuudet.
Vähäsokerista kuukautta voi kukin viettää tyylillään, kokeileminen kannattaa varmasti ja tästä voi tulla uusi elämäntapa. 


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...