Kävin torstaina
pikaisesti Matkamessuilla tutustumassa tämän vuoden tarjontaan. Ensimmäisenä
messupäivänä oli vielä varsin hiljaista, joka sinänsä antoi hyvät
mahdollisuudet tutustua tarkemmin osastoihin. Tänä vuonna mukana oli 86 maata
ja aluetta eri puolelta maailmaa. Näkyvimmät osastot olivat mm. Karibia, Viro ja
Lapin kohteet. Tie matkailijankin sydämeen käy vatsan kautta ja paikalla oli sekä
kotimaisia että kansainvälisiä herkkuja kuten ranskalaista leipää, saksalaista
makkaraa, italialaisia juustoja ja öljyjä sekä pizzaa.
Mitään uutta unelmamatkakohdetta
en bongannut, mutta Japani kiinnostaa yhä ja myös Oman on ”listalla”.
Kotimaisista kohteista Posio on myös korkealla. Kävin kolmatta vuotta peräkkäin
kuulemassa mitä Posiolla on tarjolla ja tänne haluan vielä joskus matkustaa.
Elo-syyskuu voisi olla hyvä ajankohta. Elokuussa on vielä kesä ja syyskuussa on
ruska-aika. Matkamessujen tarkoitus on esitellä matkakohteita suomalaisille
kuluttajille ja matkanjärjestäjille, mutta samalla messuilla myydään Suomea
kansainvälisille matkailualan yrittäjille ja mm. bloggaajille. Sen takia
ihmettelen, minkä takia esiintyjien kielitaitoon ei ole kiinnitetty huomiota.
Suomesta löytyy paljon sujuvaa englantia puhuvia juontajia ja matkailualan
edustajia. Torstaina Sibelius-lavalla kuultiin sellaista tankeroenglantia että
hävetti. Alkuvuoden matkat varasin jo viime syksynä, mutta katsotaan mitä muuta
uusi matkailuvuosi tuo tullessaan. Kiinnostavia kohteita löytyy ainakin paljon.
 |
Karibian tunnelmaa. Karibian risteilyä odotellessa... |
 |
Japani on pitkään ollut mielessä, ehkä joskus. |
 |
Dubai on kiva matkakohde, mutta eksoottinen Oman houkuttelee. |
 |
Porvoolla oli oma nimikkokahvilansa. Kiva toteutus. |
 |
Ranskalaista tuoretta leipää. |
 |
Saksa tunnetaan makkarastaan. |
 |
Italialaisia herkkujuustoja ja öljyjä. |
 |
Pieni Posio erottuu aina edukseen. |
 |
Caminiton luomujäätelössä on peräti 60 % puolukkaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti