sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Raparperijäätelö ilman jäätelökonetta



Tässä suosikkiresepti viime kesältä. Jäätelön tekoon ei tarvitse jäätelökonetta, vaan jäätelö valmistuu pakastimessa.

Jäätelöseos
4 kananmunaa
3 dl kermaa
3 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl sokeria (kokeile esim. palmusokeria)

Raparperikompotti
5 keskikokoista raparperin vartta
3 dl sokeria (kokeile esim. kaloritonta karppisokeria)
1/2 dl valkoviiniä
1 vaniljatanko tai vaniljapulveria


Leikkaa raparperi pieniksi paloiksi. Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet ulos. Laita kaikki ainekset paksupohjaiseen kattilaan ja sekoita. Keitä miedolla lämmöllä 20-30 minuuttia ja sekoita säännöllisin väliajoin. Anna jäähtyä kokonaan ennen kuin käännät raparperikompotin jäätelöseokseen.

Erota keltuaiset valkuaisista kahteen eri kulhoon. Vatkaa keltuaiset ja 1 rkl sokeria kunnes seos on kuohkea ja valkoinen. Vatkaa valkuaiset ja 1 rkl sokeria kovaksi vaahdoksi. Vatkaa kermaa kuohkeaksi.  Sekoita siihen jogurtti kunnes seos on tasainen.  Käännä varovaisesti kerma keltuaisten joukkoon. Käännä vielä varovaisemmin keltuaiset seokseen. Lopuksi käännä raparperikompotti seokseen.  Kaada jäätelö muoviseen astiaan esim. tyhjään litran jäätelöpurkkiin ja anna jäähtyä vähintään 3-4 tuntia. Voit sekoittaa jäätelöä pari kertaa tunnin välein, jotta kuohkeus säilyy, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Ota jäätelö pakastimesta puoli tuntia ennen tarjoilua ja nauti. 


keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Lime raakakakku



Taas herkullinen resepti Outi Rinteen kirjasta Mielekkäät eväät. Limekakun resepti löytyy Kirkkaat mietteet ja sukkela muisti –otsikon alta ja kyse on raakakakusta. Kakku valmistuu ilman uunia jolloin ravintoaineet säilyvät hyvin. 


Limepiiras
Pohja:
2,5 dl kookoshiutaleita
2 dl kaakaonibsejä
2 rkl kookossokeria
12 taatelia
jauhettua luonnon vaniljaa (n. 1 tl)
ripaus suolaa

Täyte:
3 pehmeää avokadoa
1 luomulimen raastettu kuori ja mehu
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu
½ sitruunan raastettu kuori ja mehu
veitsenkärjellinen suolaa
1 tl luonnonvaniljaa
1-1,5 dl juoksevaa hunajaa (käytin agavesiirappia)
2 rkl neitsytkookosöljyä (käytin maapähkinävoita)
2 tl psylliumjauhetta

Pohja: ajaa pohjaa varte monitoimikoneessa kaakaonibsit, kookossokeri ja –hiutaleet hienojakoiseksi rouheeksi. Lisää kivettömät taatelit ja loput ainekset. Käytä konetta niin kauan, että saat tahmeaa taikinaa. Painele irtopohjavuoan pohjalle tai korkeareunaiseen piirasvuokaan. Lisäsin muutaman tipan kylmää vettä, joka helpotti taikinan levittämistä.

Täyte: Halkaise avokadot ja poista kivi. Laita kaikki täytteen ainekset tehosekoittimeen ja sekoita kuohkeaksi. Tarkista maku ja lisää makeutusta tarvittaessa. Kaada täyte pohjataikinan päälle ja anna jähmettyä parin tunnin aikana (tai yön yli) jääkaapissa.

Raakakakun leipominen on varsin helppoa eikä vie paljon aikaa. Tähän kakkuun meni ehkä 20 minuuttia. Raakakakku on varsin terveellistä ja se sopii lähes kaikille, koska kakut ovat gluteenittomia, maidottomia ja vegaaneille sopivia.  Jotkut kakut sisältävät pähkinöitä ja ovat varsin tuhteja. Pieni pala riittää. Kypsentämättömässä ruoassa säilyvät ne ravintoaineet ja vitamiinit, jotka kuumuus kypsennettäessä saattaa tuhota.

Hyvä tehosekoitin on raakakakun valmistuksessa tärkeä apuväline. Kannattaa hankkia kotiin tavallisimmat raaka-aineet kuten valkosokerin tilalle käytettävä kookospalmusokeri ja agavesiirappi tai juokseva hunaja. Voin tilalle voi käyttää kookosöljyä ja psylliumjauhe lisää kuohkeutta gluteenittomiin leivonnaisiin. Taaleleita tai manteleita voi käyttää kakun pohjassa. Muita usein käytettyjä raaka-aineita: luonnon vanilja, kaakaojauhe tai kaakaonibsit ja kookoshiutaleet. Jos omasta kaupasta ei löydy kaikkia tarvikkeita, voi tilata ne kätevästi verkkokaupasta. Tilasin eilen erän superfoodeja netistä, osa hyvin edulliseen kesähintaan. Toimitus on supernopea ja toimitusmaksu tällä hetkellä vain 2 euroa (nouto R-Kioskista). Hyvinvoinnin.fi .Suomen suurin terveystuotteiden verkkokauppa!

Käytin täytteessä maapähkinävoita, josta ruskea väri.

Varastoon kannattaa hankkia tavallisimmat raakakakun
aineikset. Raakakakun himo voi iskeä milloin tahansa...

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Nauvo, Airisto, Högsåra - kahden päivän saaristoretki



Viime viikolla tutustuttiin Turun saariston helmiin kahden päivän automatkalla. Matka alkoi Paraisilta, jossa poikettiin mainiossa kahvilassa Hallonblad. Paraisilla paistoi vielä aurinko, mutta sää muuttui sateisemmaksi iltaa kohti. Paraisilta suuntasimme Nauvon kautta Korppoon saareen, jossa kävimme torilla ja pienessä ostoskeskuksessa DAG-15, jossa toimivat maalaisromanttinen sisustuspuoti Amalias Hem ja vaatepuoti Vänlig. Samassa rakennuksessa sijaitsevat myös majatalo ja kahvila, jossa nautimme jäätelökahvit. Emme jääneet tällä kertaa tutkimaan Korppoon nähtävyyksiä, vaan käännyimme takaisin Nauvoon, jossa kävimme vierassatamassa syömässä reissun ehkä parhaat annokset Hanko Sushissa. Nauvossa oli paljon veneilijöitä ja täältä löytyy myös monipuolisia palveluita, ravintoloita, kahviloita, pop-up puoteja ja hotelli. Tässä vaiheessa päivää sadepilvet olivat jo lähestyneet ja ilma oli viilentynyt. 

Amalis Hem ja kotimaista vaatetuotantoa Korppoossa.

Nauvon sataman ravintola L'Escale.



Nauvo ei ollut valitettavasti meidän valitsema yöpymispaikka, vaan jatkoimme matkaa kohti Airistoa ja Kissankello-mökkiä. Airisto oli pettymys ja parhaat päivänsä nähnyt. Täällä toimii Holiday Club, joka vuokraa loma-asuntoja ympäri vuoden. Airiston ainoa palvelupiste lienee Strand Hotel, josta saimme avaimen Strandbo Groupin omistamaan mökkiin. Kivasta nimestä huolimatta, Kalastavan Kissan Kujalla sijaitseva mökki ei vastannut ennakko-odotuksia. 5 hengen mökin terassi oli huonossa kunnossa, sängyt kapeita, sohva ja matot nuhjuisia, mutta mökki kelpaa yhden yön majapaikaksi. Paremmalla ilmalla olisi voinut käydä uimassa, ranta oli parinkymmenen metrin päässä. 

Ainoa kuva Airistosta.



Hyvin nukutun yön jälkeen poikkesimme Sattmarkissa, joka sijaitsee lähellä Airistoa Nauvon suuntaan. Tunnelmallisessa kahvilassa aloitin päivän marjapiirakalla ja capuccinolla. Täällä oli myynnissä monenlaisia paikallisia herkkuja, leipiä, mehuja ja makeisia. Majoitustilojakin löytyy savesta rakennetuista ekomökeistä. Mielenkiintoinen retkikohde, mutta sadekuurot pilasivat hieman tunnelmaa. Matka jatkui kohti Kemiön saarta. Poikkesimme matkalla Halslahden luomutilalla, jossa oli itsepalvelukahvila ja kirpputori. Täällä taidettiin tehdä muutama löytökin. Myynnissä oli luomumansikoita, jotka ovat toistaiseksi varsin harvinaisia Suomessa. Matkalla Högsåran lautalle jäi vielä aikaa poiketa Söderlångvikissa, joka on komea kartano Kemiönsaaressa. Täältä löytyy useita museoita, kasvihuone, iso kahvila, tilapuoti ja majoitustiloja. Kahvilassa oli reissun paras gluteeniton valikoima. Pienen Alma-gallerian näyttelyssä voi tutustua elämään Söderlångvikissa Amos Andersonin aikaan. 

Sattmarkin kahvilan gluteenitonta antia.

Sattmarkin pihalle mahtuu isompikin porukka.

Retkieväitä voi ostaa mukaan. Alueella on kävelyreittejä,
jotka jäivät sateen takia tutkimatta.

Halslahden luomutilan kauniita maisemia.

Luomutilalta saa mansikoita, vadelmia ja pensasmustikoita.

Söderlångvikin museo.

Söderlångvikin viihtyisä ja tilava kahvila.

Raakakakku ja suklaata.



Tämän jälkeen oli jo aika ajaa Högsåran lautalle. Jätimme auton Svartnäsiin, autoa ei oikeastaan tarvitse Högsårassa, koska välimatkat ovat lyhyitä. Lossimatka kestää noin 10-15 minuuttia ja onneksi ilma oli poutainen. Kannattaa tutustua aikatauluun, ennen kuin ajaa Svartnäsin satamaan, koska lauttoja kulkee vain 1-2,5 tunnin välein.  Tämä oli ensimmäinen vierailuni Högsårassa ja haluan ehdottomasti palata tänne. Söimme lounasta ja joimme iltapäiväkahvit Farmors Caféssa, joka sijaitsee entisessä luotsituvassa
, joka on rakennettu 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Kahvila on yllättävän iso ja tarjolla on myös ruokaa ja pikkusuolaista.  Ensisijaisesti raaka-aineet tulevat paikallisilta tuottajilta ja annokset koristellaan oman puutarhan kukilla ja yrteillä. Runsas kakkupöytä on katettu joka päivä klo 10-22. Kahvilan läheltä löytyy myös yöpymispaikkoja. 


Tervetuloa Högsåraan!

Farmors Café on auki klo 10-22.


Kahvila on iso, voidaan puhua jo ravintolasta, ja sen yhteydestä
löytyy mm. puoti.

Kakkupöytä on runsas.

Päivän salaatti, johon kuului itseleivottua gluteenitonta leipää.

Reilut kahvikupit.

Tehokkaat ruohonleikkurit - luomua totta kai!

Pupulandia

Suomalainen kukkaniitty.

Satamamaisemat.

Övergård lähellä Farmors Café.

Kotimatkalla onnistuneen reissun jälkeen.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...