sunnuntai 30. elokuuta 2015

Loviisan Wanhat Talot 2015




Vanhojen talojen, sisustamisen, antiikin ja kirpputorien ystävät matkasivat jälleen tänä viikonloppuna Loviisaan, jossa järjestettiin LWT eli Loviisan Wanhat Talot. Talot avasivat ovensa ja 11. kerran ja LWT:sta on kasvanut Itä-Uudemaan suurin yleisötapahtuma. Olin paikalla toista kertaa, tällä kertaa ystävän seurassa. Kiersimme taloja, mutta vähemmän kuin viime vuonna, koska kaupungissa oli niin paljon muuta nähtävää ja koettavaa. Sää suosi tänäkin vuonna, aurinko paistoi ja selvisimme ilman sadekuuroja lähes koko päivän. 

Aloitimme torilta, jossa oli antiikkia ja kauniita esineitä myynnissä. Täältä matka jatkui käsityökortteliin, ja piipahdimme kaupungin uusimmassa kahvilassa. Runda Munkenissa on kaupungin parhaat teevalikoimat, melkein 100 erilaista lajiketta. Sen jälkeen vuorossa oli jo lounas. Vaherkylän kahvila on aina varma valinta ja lohikeitto oli hyvää. ITU-torilla myytiin lähi- ja luomuruokaa sekä artesaanituotteita, mutta nyt oli jo kiire taloihin. Viime vuoden suosikiksi nousi Pitkänpöydätalo, joten sinne oli pakko päästä. Talossa ja pihapiirissä on hieno tunnelma. Seuraavat kohteet olivat Vackerbacka ja Ajurintalo. Ajurintalon pihalla oli vanha tuttu eli Porvooseen kotiutuneen Petri’s Chocolaten pop-up myymälä. Kävimme myös Merimiehen mökissä, joka valmistuu hitaasti mutta varmasti.

Uutena LWT-kohteena oli Villa Engel, joka nousi tämän vuoden yhdeksi henkilökohtaiseksi suosikiksi. Talon julkisivu on kaunis, sininen väri on nimeltään enkelin kristalli. Jokaisessa huoneessa on enkelikuvioita ja takapihan yllätyksenä oli kissaterapiaa.  Talon kissa näytti nauttivan huomiosta ja kehräsi äänekkäästi terassin sohvalla. Todella kaunis ja rauhallinen ympäristö, jossa toimi myös pihakahvila. Gluteenittomia herkkujakin oli tarjolla! Kuninkaanlampi on ollut mukana jo kauan, mutta oli minulle uusi kohde.  Tämä onki yksi kuuluisimmista ja suosituimmista LWT-kohteista. Itse talo ja sen sisustus kerää paljon huomiota, mutta varsinkin puutarha on näkemisen arvoinen. Kukkaloisto on ainutlaatuista ja puutarhassa on, kuten nimikin kertoo, oma lampi! Täällä toimii myös herkkukahvila, mutta herkuttelu sai tällä kertaa jäädä. Vanha Viinatorni ja Wanha kauppa osuivat myös reitille ja viimeisenä LWT-kohteena oli Loviisan Kappeli. Ehdimme päivän aikana käydä myös Suolatorilla, Keräilymessuilla ja Loviisan Museossa, jossa esillä oli mm. Sibeliusnäyttely. LWT on ainutlaatuinen tapahtuma ja tänne haluan ehdottomasti palata uudestaan.  Alla joitakin kuvia. Klikkaa kuvia isommiksi. Lisää kuvia ja kuvatekstejä myöhemmin.




















sunnuntai 23. elokuuta 2015

Makana ja Hangon Portti - Hangon ravitolataivaan uudet tähdet



Kävin viime viikonloppuna Hangossa tutustumassa Hangon Porttiin ja Makanaan, kaksi mainiota uutta ravintolaa. Makana on tänä kesänä makasiinirivistön päätyyn avattu kesäravintola, joka tarjoilee aasialaisvaikutteisia annoksia. Olin kerran aikaisemmin käynyt ravintolassa, silloin sateisena heinäkuun päivänä. Nyt paistoi aurinko ja terassi oli tupaten täynnä. Palvelu toimi kuitenkin hyvin ja ruoka oli maukasta. Pienetkin annokset ovat yllättävän isoja. Tätä söin: Salaattia savupallaksesta ja mintusta, riisin ja paahdetun kookoksen kera ja Banaaninlehdessä kypsennettyä haukimoussea, pähkinäkastiketta, paistettua riisiä "khao pad". Pidin erityisesti savupallasannoksesta. Tarjolla on myös kasvisannoksia. Ravintola on auki netin mukaan elokuun loppuun asti, joten vielä ehtii paikan päälle.


Hangon Portti oli minulle uusi tuttavuus. Ravintola on vuonna 2013 uusittu saariravintola, joka sijaitsee kivenheiton päästä Itäsatamasta. Olen kuullut paljon hyvää palautetta ravintolasta, joten päätin käydä paikan päällä. Makanan annosten jälkeen jäi sopivasti tilaa jälkkärille, ja valitsin Marenkia ja marjoja kahvin kera. Näköala on kyllä mahtava, onhan tämä Suomen eteläisin ravintola ja terassilta aukeaa huikea näkymä Saaristomerelle. Tämä ravintola sulkee nettisivujen mukaan ovensa jo tänään (23.8.), mutta ensi vuonna sitten uudestaan. 
















Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...