torstai 31. joulukuuta 2015

Näin teet oman Best nine –kuvakollaasin Instragramiin



Vuoden lopussa Instagramiin ilmestyy kuvakollaaseja vuoden 2015 eniten tykätyimmistä kuvista. Näin teet itsellesi kollaasin parhaista kuvistasi.


1. Mene sivulle: http://2015bestnine.com


2. Kirjoita ruutuun Instagram-tunnuksesi ilman hashtagejä.


3. Sivu muodostaa 9 kuvan kollaasin vuotesi suosituimmista kuvista.


Tässä omat parhaat kuvani tililtä Monzzal, tervetuloa seuraamaan minua.






Minulta löytyy myös toinen tili, jossa on ravintoon ja liikuntaan liittyviä vinkkejä ja juttuja: Monzanutrition






Hyvää Uutta Vuotta!

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Fiskarsin Ruukkikylä 2015

Tänään oli upea talvikeli, aamulla pakkasta - 8, päivällä vähemmän. Oli pakko käydä Fiskarsissa pitkästä aikaa. Tänne on aina kiva tulla, vaikka vain kahville ja kävelylle.










torstai 17. joulukuuta 2015

Tallinnan Vanhankaupungin Joulutori 2015



Joulunalusaika on täynnä tunnelmaa ja kivoja tapahtumia. Tähän viikkoon on tähän asti kuulunut mm. kaksi joulukonserttia, vierailu Loviisan joulukodeissa, Tuomaanmarkkinat ja Lucia-kulkue, yrittäjäyhdistyksen pikkujoulut eli Mamma Mia-musikaali ja illallinen, käynti Tallinnan joulutorilla ja huomenna on tulossa vielä joululounas ja glögi-ilta. Eilen vuorossa oli Tallinna ja ihana joulutori. Menomatkalla tarjolla oli Viking Line Expressin mainio joulupöytä, jossa oli mm. herkullisia kalaruokia ja juustoja jälkiruokapöytää unohtamatta. Perillä Tallinnassa aikaa oli vajaa 4 tuntia, mutta siinä ajassa ehti hyvin käydä Raatihuoneentorilla ja tehdä pieniä ostoksia. Hankin itselleni mm. lämpimät tohvelit.

Tallinna on tosi hieno joulukaupunki. Joka puolella on kauniit koristelut ja kahviloita, glögikioskeja ja ravintoloita on joka kadun kulmassa. Kenkäliikkeissä oli hyviä tarjouksia ja kenkäpareja ostettiin yhteensä kolme. Tänne pitää tulla uudestaan Uudenvuoden jälkeen alennusmyyntien aikaan. Paluumatka sujui taas hyvin Kongressiosastolla. Kympin maksulla saa istua rauhassa ilmastoidussa isossa kabinetissa ja tarjolla on kahvia, hedelmiä ja muuta pientä purtavaa – ilman lisämaksua. Onneksi moni ei halua maksaa tätä naurettavan pientä lisämaksua mukavuudesta. Jäähän meille muille enemmän tilaa. 

Tallinnan perinteinen joulutori on auki 8.1.2016 asti


Tori on avoinna viikon jokaisena päivänä kello 10-19
(joulun pyhinä klo. 12-15)
.

Valoa ja näyttävyyttä.

Torille on jälleen pystytetty jättimäinen joulukuusi. Legendan mukaan
juuri tuolla paikalla sijaitsi maailman ensimmäinen
joulukuusi vuonna 1441.

Vanhan kaupungin tunnelmaa.

Eräs tunnetuimmista Vanhan
kaupungin ravintoloista.

Tästä kaupasta ystäväni löysi kengät ja laukun.

Ennakkona kevään värejä: puuteri/vanha roosa, beige...

Komea portti, taustalla Viru-hotelli. 

Kongressiosastolla sain hyvän gluteenittoman
mansikkaleivoksen

Ostin Clarksin kengät.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...