tiistai 29. maaliskuuta 2016

Saatko riittävästi D-vitamiinia?



Tiedätkö saatko riittävästi D-vitamiinia? Kevätaurinko paistaa tällä hetkellä, mutta emme saa vielä D-vitamiinia auringosta täällä Suomessa. Vain kesäkuukausina aurinko tuottaa D-vitamiinia näillä leveysasteilla. Vaikka syöt D-vitamiinia purkista, saattaa veresi D-vitamiinitaso silti olla liian alhainen.  D-vitamiinin mittauksessa kannattaa käydä kerran vuodessa. Olen käynyt pari kertaa mittauksessa ja tammikuussa oli edelleen vähän matkaa tavoitearvoihin – 80 -100 nmol/l.  Olen sen jälkeen syönyt 50-100 µg D-vitamiinia 4-5 kertaa viikossa. Terveystalossa voi käydä mittauksessa ilman lähetettä ja tulokset saa muutamassa päivässä. Normaalihinta on 60 euroa, mutta silloin tällöin Yliopiston Apteekin kortilla mittauksen saa kampanjahintaan 40 euroa.


Suomessa D-vitamiinipitoisuuden tavoitearvo on varsin alhainen eli 40–80 nmol/l. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että kalsiumin optimaaliseksi imeytymiseksi tarvitaan vähintään 80 nmol/l (nanomoolia litrassa). Se on käytännössä taso, jonka voi saavuttaa kesällä kohtuullisella auringonotolla ja talvisin käyttämällä riittävää D-vitamiinilisää. Vain harvoilla suomalaisilla D-vitamiinitaso on näin hyvä ympäri vuoden.  Väestötutkimuksissa on havaittu, että elimistön D-vitamiinitasoilla ja luuntiheydellä on yhteys: korkeahkot D-vitamiinitasot ovat yhteydessä hyvään luuntiheyteen. Yli 50-vuotialla paras luuntiheys on D-vitamiinitasojen ollessa 100 nmol/l. Käytännössä tämän tason saavuttaminen edellyttää melko suuren D-vitamiinilisän käyttöä.

Asiantuntijat kiistelevät edelleen siitä, mikä on turvallinen D-vitamiinin raja. Suomessa D-vitamiinin viranomaissuositus on nykyisin 10 µg lähes kaikille muille paitis yli 60-vuotiaille 20 µg päivässä. Tällä määrällä ei välttämättä saavuteta korkeita D-vitamiiitasoja. Euroopan Unioni nosti vuonna 2012 D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. Mittaus kannattaa tehdä, jotta saa vahvistuksen omasta tasosta.


D-vitamiini on keskeinen tekijä luiden terveyden ylläpitämisessä, mutta myös sydän- ja verisuonitautien, MS-taudin, syöpätautien, reumatautien, metabolisen oireyhtymän ja diabeteksen riskien hallinnassa. D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jota ihomme valmistaa auringonvalon UVB-säteilyn avulla. Lisäksi D-vitamiinia saadaan rasvaisesta kalasta ja joistakin metsäsienistä. D-vitamiinia myös lisätään pieniä määriä maitotuotteisiin ja margariineihin.


7 faktaa joita et ehkä tiennyt D-vitamiinista:

1. Ruokavalion avulla on lähes mahdotonta saada tarpeellista määrää tarvittavaa D-vitamiinia. Iho pystyy tuottamaan D-vitamiinia itse auringosta, mutta aurinkorasvan suojakerroin estää tuotannon.

2. Tyhjentyneiden D-vitamiinivarastojen täyttäminen kestää useita kuukausia.

3.  D-vitamiini mahdollistaa kalsiumin imeytymisen. Ilman sitä luista tulee hauraita ja heikkoja.

4.  Kala – erityisesti rasvaiset kalat, kuten lohi, tonnikala ja makrilli – on hyvä D-vitamiinin lähde. Noin sadan gramman annoksessa lohta voi olla jopa 200 % päivittäisesti D-vitamiininsuosituksesta. Syö siis kalaa 2-3 kertaa viikossa. Jos olet allerginen kalalle, tarvitset vahvemman D-vitamiinivalmisteen.

5. D-vitamiini auttaa ehkäisemään tyypin 2 diabetesta.

6. D-vitamiinilla on monia luuston ulkopuolisia vaikutuksia, joiden avulla se ehkäisee ja jarruttaa useita akuutteja ja kroonisia sairauksia, kuten astmaa, diabetesta, MS-tautia, reumaa ja sydän- ja verisuonitauteja sekä syöpää.

7. D-vitamiini vahvistaa hampaita ja vähentää iensairauksia.

D-vitamiinin saannista kannattaa huolehtia. D-vitamiinia ja muita hyvinvointituotteita voit tilata kätevästi verkosta osoitteessa Hyvinvoinnin.fi. Koko perheen vitamiinit ja rasvahapot. Tutustu Hyvinvoinnin tavarataloon ja tilaa tuotteet helposti ja nopeasti.


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...