tiistai 5. huhtikuuta 2016

Vaatteet ja kengät kierrätykseen Karjalaan



Olen pitkään etsinyt uutta avustusjärjestöä, joka ottaa vastaan käytettyjä vaatteita ja vie ne perille kaikista eniten apua tarvitseville. Baltian maiden ystävyysseura toimi aiemmin pääkaupunkiseudulla ja he hakivat tavaroita ja vaatteita, mutta niistä ei ole kuulunut mitään vuosiin.

Nyt löysin Lions Clubin Karjalan keräyksen, joka toimii mm. Helsingin Konalassa. Vaatteita ja kenkiä voi viedä keräykseen joka toinen tiistai.  Avun saajina ovat kuntien sosiaalitoimistot, sairaalat, koulut, lastenkodit, vanhainkodit ja hoitolaitokset koko Karjalan alueella, mutta erityisesti Sortavalan-Suojärven-Petroskoin suunnalla Laatokan Karjalassa. Lionsin vapaaehtoiset kertoivat, että lähetys lähtee matkaan jo ensi tiistaina.


Vein keräykseen pari laatikollista vaatteita, lähinnä neuleita, puseroita, housuja, kaulaliinoja ja muuta lämmintä päälle pantavaa. Osa vaatteista oli jo aika vanhoja eikä enää niin muodikkaita, mutta uskon että tärkeintä on, että ne peittävät ja lämmittävät. Ehjiä ja puhtaita vaatteita kaikki ja niistä voi olla iloa pitkään seuraaville käyttäjille. Samalla kerättiin silmälaseja, jotka matkaavat Sri Lankan köyhille.  Laatikoiden kätköistä löytyi kolme paria silmälaseja, jotka menevät uusiokäyttöön.
Kevään keräysaikataulu.

Toivelistalta voi tarkistaa mitä voi tuoda.

Silmälasit kierrätykseen.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...